Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Katriina Virtanen, 29, uudistaa suomalaista muotitaloa – Perheyrityksellä oli takana monta tappiollista vuotta ja sisarukset kyseenalaistivat kaiken

Muotitalo Voglian tarinaa on tarpeen avata enemmän, kerrottavaa kyllä riittää, toimitusjohtaja Katriina Virtanen pohtii. – Me olemme ikään kuin Hämeen hiomaton timantti. Olemme nyt pyrkineet avaamaan sitä mitä teemme, ja että olemme Suomesta. Kaikki eivät varmaan sitä tiedä, koska nimi on italiaa. Virtanen aloitti Voglian toimitusjohtajana viime syyskuussa 28-vuotiaana. Hän seurasi tehtävässä isäänsä Markkua , joka on edelleen yhtiön hallituksessa. Voglia on suomeksi tahto. Hämeenlinnalainen yritys on harvinaisuus muotialalla, koska sillä on koko ketju, eli suunnittelu, valmistus ja myynti, omissa käsissä. Voglialla on kaksi omaa tehdasta Virossa, siellä tehdään 85 prosenttia tuotteista. Myymälöitä on kymmenen. Joitain neuleita ja asusteita yritys teettää Latviassa, Sri Lankassa ja Kiinassa. Muutama farkkumalli tulee Turkista. Tappiovuodet eivät saa jatkua Katriina Virtanen oli aiemmin yhtiön markkinointipäällikkö. Hän ja kolme hänen sisarustaan olivat jo pari vuotta sitten todenneet, että yrityksen on uudistuttava. Tappiollisia vuosia oli takana useita, eikä niin voinut jatkua. – Me esitimme isälle paljon kysymyksiä. Kyseenalaistimme koko toiminnan. Kysyimme, missä tämä yritys on kymmenen vuoden päästä. Isälle täytyy nostaa hattua, sillä hän sieti suoraan koulunpenkiltä tulleita haastajiaan hyvin. Kun sisarukset lunastivat isoisänsä Pertin 50 prosentin osuuden perheyhtiöstä 2016, alkoi muutos. Yksi tärkeimmistä päätöksistä oli hallituksen avaaminen perheen ulkopuolisille asiantuntijoille vuonna 2018. Viime vuonna puheenjohtajaksi tuli kaupan alan konkari, Marina Vahtola , joka oli jo ollut yrityksen neuvonantaja. Vahtola on muun muassa johtanut Bauhaus -ketjua Suomessa. – Uudistimme yhtiön strategian ja laadimme suunnitelman kansainvälistymiselle. Ulkopuoliset jäsenet ovat tuoneet yritykseen selkeyttä ja rytmiä sekä nostaneet vaatimustasoa. Marina oli vakuuttunut osaamisestani, ja aloitimme keskustelut sukupolvenvaihdoksesta. Hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan yhteistyö on kivijalka yhtiön toiminnalle. Freelancer-tiimi suunnittelee Voglialla on aina ollut talossa yksi suunnittelija, joka vastaa koko mallistosta. Nyt vaatteet suunnittelee kahden, kolmen freelancerin tiimi. – Ennakkomyynnissä ollut mallisto on jo saanut paljon hyvää palautetta. Yhdeltä ihmiseltä on paljon vaadittu, kun hän on ollut vastuussa naisten koko vaatemallistosta. Syksyllä Voglia avasi ennakkovarauspalvelun. Siinä kuluttajat voivat varata tulevan kauden vaatteita tukkuasiakkaan tapaan, muutama kuukausi ennen kuin vaatteet ovat myymälässä. – Ennakkovaraaminen on vaateteollisuuden vastuullisuutta, sillä on yhteiskunnallista merkitystä. Ihanne on, että näin vaatteita voitaisiin valmistaa kysynnän mukaan. Toki tuo tavoite on vielä kaukana, mutta näin voidaan välttää liiallinen valmistus. Asiakkaat etsivät ratkaisuja kuluttamisen vähentämiseksi. Voglia aloitti myös vaatteiden vuokrauspalvelun yhtiökumppanin kanssa. Asiakas voi vuokrata vaikkapa juhlamekon, joka tuodaan hänelle kotiin, ja lopuksi pestään ja huolletaan. Kansainvälinen verkkokauppa Viime lokakuussa yritys avasi kansainvälisen verkkokaupan. – Meillä oli ennen mahdollisuus toimittaa verkkokaupasta vain Eurooppaan. Kiinnostuneita asiakkaita on ollut muun muassa Yhdysvaltain itärannikolla. Kansainvälistyminen vaatii paljon työtä, mutta ulos vain on mentävä! Verkkokauppa on kasvanut jo niin, että sen myynti ylittää ketjun suurimman myymälän myynnin. – Tavoite on tietenkin saada liiketoiminta kannattavaksi. Pitää miettiä, millä erottaudumme kansainvälisesti. Tästä vuodesta tulee hyvä. perheyritys Perheen palaute on suoraa ja rakentavaa Katriina Virtanen ja hänen kolme sisarustaan lunastivat isoisänsä 50 prosentin osuuden Vogliasta vuonna 2016. Isoisä Pertti oli perustanut yrityksen vuonna 1983. Kolmas sukupolvi alkoi heti kyseenalaistaa monia asioita, mutta riidellä ei ole tarvinnut. ”Sisarusten kanssa on ollut hirveän helppo tehdä yhteistyötä. Kaikista suorin ja rehellisin palaute tulee perheeltä – ja samalla paras tuki. Aito keskustelu on paras apu tässä työssä. Me olemme kaikki kovapäisiä ja vahvoja tyyppejä, mutta kunnioitamme toisiamme. Olemme olleet eri mieltä isän kanssa, mutta aina olemme pystyneet keskustelemaan. Yleensä kun on erilaisia mielipiteitä, jonkun ego voi nousta esiin ja estää rakentavan keskustelun. Meillä niin ei onneksi ole. Jokainen voi myöntää, että sinulla on parempi näkemys, tehdään sitten niin.” Olet kasvanut Voglian rinnalla, miten se on näkynyt elämässäsi? ”Lapsena kiersimme isän kanssa Voglian liikkeissä ja pääsimme mukaan messuille. Olin ihmeissäni, kun kuulin, että kavereiden isät ja äidit eivät olleet samassa paikassa töissä. Myöhemmin koulujen loma-aikoina tein monenlaisia töitä yrityksessämme.” Voglia on vienyt paljon perheesi aikaa. Halusitko joskus etäisyyttä yhtiöön? ”Olin niin kiinni ratsastuksessa jo teini-ikäisenä, että sain oman etäisyyteni eikä minun tarvinnut kapinoida. Myöhemmin muutin Ruotsiin ja tein töitä hevosten parissa ammattiratsastajana. Jouduin lopettamaan kilpailemisen, kun päätin keskittyä opintoihin Australiassa.” Miten toimitusjohtajan tehtävä on muuttanut sinua? ”Titteli on paljon suurempi kuin muutos työssäni, sillä olin jo saanut paljon vastuuta isältäni. Vogliassa ihmiset tuntevat minut ja tietävät, mitä olen tehnyt. Olen joutunut luopumaan tietystä perfektionismista. Kun asioita muutetaan paljon, täytyy olla vähän joka asiassa kiinni. Silloin pitää oppia ajattelemaan, että asiat ovat ihan hyvin, tämä riittää.”