Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

14 vuotta istunut elinkautisvanki pääsee ehdonalaiseen – murhasi vaimonsa Jämsässä pariskunnan kaksivuotiaan tyttären edessä, mutta käyttäytyi vankilassa moitteettomasti

Vuonna 2006 vaimonsa raa’asti murhannut mies vapautetaan elinkautisesta vankeudesta ehdonalaiseen vapauteen. Helsingin hovioikeus antoi päätöksensä asiassa tänään tiistaina. Lähes 70 kertaa puukottamalla 31-vuotiaan puolisonsa tappanut mies tuomittiin elinkautiseen Jämsän käräjäoikeudessa toukokuussa 2007. Tekoa pidettiin tuolloin erityisen julmana, koska väkivaltaa oli tehty pariskunnan kaksivuotiaan tyttären nähden. Vaasan hovioikeus piti tuomion voimassa saman vuoden lokakuussa. Vanki toimitti hakemuksen vapauttamisestaan viime vuoden lokakuussa. Prosessin aikana pyydettiin lausunnot muun muassa Rikosseuraamuslaitokselta, Kuopion vankilalta ja Psykiatriselta vankisairaalalta. Hovioikeus perustelee myönteistä päätöstä hakijan moitteettomalla käytöksellä vankeusaikana. Hänellä on oikeuden mukaan ”hyviä vankilan ulkopuolisia lähisuhteita” ja ”myönteinen suhtautuminen yhteiskuntaan ja viranomaisiin”. – Hän oli noudattanut rangaistusajan suunnitelmaa ja opiskellut hyvin aktiivisesti. Hänellä ei ollut päihdeongelmaa, tuomiossa todetaan. Miehen vapauttamispäivä on ensi vuoden heinäkuun 14. päivänä, kun hän tulee istuneeksi vankilassa 14 vuotta. Ehdonalaisen koeaika ja jäännösrangaistus ovat kolme vuotta.