Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Brasilian jalkapallomaajoukkueen pitkä harhailu päättyi – fanaattinen kansa vannoo nyt kultatuoliin päässeen Titen nimeen

Brasilialaiset ovat löytäneet uuden vapahtajan 58-vuotiaasta Adenor Leonardo Bacchista . Titenä tunnettu valmentaja on rakentanut koko kansan rakastamasta jalkapallomaajoukkueesta voittavan yhdistelmän pitkän harhailun jälkeen. Kokeneen luotsin glooria lisääntyi entisestään, kun hän johti Selecaon korkealle arvostetun Copa Américan voittoon tarunhohtoisella Maracanalla. Etelä-Amerikan mestaruus varmistui vakuuttavalla 3–1-finaalivoitolla Perusta. Tämä oli Brasilian ensimmäinen arvoturnausvoitto sitten kesän 2013 Confederations Cupin. Toki myös kolmen vuoden takaista olympiakultaa osattiin arvostaa, vaikka mestaruudesta ei pelattu A-maajoukkueilla. Mutta "oikeista" voitoista ehti kulua ikuisuus. Brasilia voitti Copa American edellisen kerran 2007 – ja tuoreimmasta maailmanmestaruudesta on aikaa jo 17 vuotta. Titeen uskotaan Brasiliassa uskotaan vahvasti, että juuri Tite voi palauttaa huippuvuosien kukoistuksen. Niinpä sikäläinen jalkapalloliitto teki hänen kanssaan viime kesänä neljän vuoden jatkosopimuksen – MM-turnaukseen 2022 asti. Luotto oli kova MM-pettymyksestä huolimatta. Belgia romutti Brasilian MM-unelman viemällä Kazanin puolivälierän lukemin 2–1. Hienosta kamppailusta jäi päällimmäisenä mieleen Kevin De Bruynen komea ratkaisuosuma ja Brasilian hurja loppukiri. Tite sai armon. Brasilian lyttäämisen sijasta ylistettiin Belgiaa – täysin aiheesta. Tämä oli – ja on edelleen – vasta Brasilian toinen tappio kesällä 2016 aloittaneen Titen aikakaudella. Ensimmäinen häviö tuli kesäkuussa 2017 Melbournen superklassikossa Argentiinaa vastaan. Etelä-Amerikan jalkapallomahdit ovat käyneet näitä taistoja vuodesta 2011 lähtien. Kun takana on jo 42 peliä, Titen saldoa voidaan pitää häikäisevänä. Maajoukkuetaival alkoi täydellisesti. Tite johti Brasilian seitsemään peräkkäiseen voittoon Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa ja samalla lopputurnaukseen ensimmäisenä maana pelien kautta. Sitä ennen paikka oli vain MM-isäntä Venäjällä. Brasilia kutsui sikäläisissä suurseuroissa Gremiossa, Internacionalissa ja Corinthiansissa karaistuneen Titen avukseen Copa Américan flopin jälkeen. Selecaon pelit päättyivät katastrofaalisesti jo alkulohkon jälkeen. Tämä tiesi lähtöpasseja Titen edeltäjälle Dungalle . Titen maajoukkuedebyytti oli poikkeuksellisen haastava vaativan pelipaikan takia. Ecuadorin pääkaupunki Quito sijaitsee peräti 2850 metrin korkeudessa merenpinnasta ja aiheuttaa kaikille vierailijoille ylimääräisiä hankaluuksia. Brasilia selätti vaikeudet mestarillisesti pehmittäessään Ecuadorin komeasti 3–0. Supertähti Neymar viimeisteli kerran ja Gabriel Jesus kahteen otteeseen. Mestaruus teki terää itsetunnolle Sama Gabriel Jesus nousi Copa American finaalin ykköshahmoksi tehtyään yhden maalin ja järjestettyään toisen. Huippuiltaan mahtui myös synkkä hetki, kun Manchester Cityn hyökkääjä otti punaisen kortin 20 minuuttia ennen loppua ja järjesti Brasilialle loppuhetkien alivoimapiinan. Brasilialle jäi vielä potentiaalia tuleviin haasteisiin, sillä Neymar joutui seuraamaan koko turnauksen katsomon puolelta nilkkavamman takia. Kotiyleisön edessä voitettu mestaruus teki terää brasilialaisten itsetunnolle vieläkin kalvavan MM-painajaisen jälkeen. Belo Horizonten häpeätahraa ei pyyhitä kokonaan unholaan yhdellä Copa Americalla, mutta kenties Saksan 7–1-teurastus unohtuu edes hetkeksi. Hätkähdyttävästä MM-välierästä (8.7.2014) on muuten tasan viisi vuotta aikaa. Etelä-Amerikan mestaruusturnausta on pelattu vuodesta 1916 lähtien epäsäännöllisin väliajoin. Tämänkertainen Copa América oli järjestyksessään 46:s. Turnaukseen osallistuvat Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Ecuador, Kolumbia, Paraguay, Peru, Uruguay ja Venezuela. Vuodesta 1993 lähtien mukaan on kutsuttu myös muita maita – tänä vuonna Japani ja Qatar. Brasilia voitti nyt Copa Américan yhdeksännen kerran. Aiemmat täysosumat tulivat 1919, 1922, 1949, 1989, 1997, 1999, 2004 ja 2007. Finaalivastustaja Peru otti turnausvoiton 1939 ja 1975. Uruguay on Copa Américan menestynein maa 15 mestaruudella. Muut voittajat: Argentiina 14, Brasilia 9, Chile 2, Paraguay 2, Peru 2, Bolivia 1 ja Kolumbia 1. Maalikuninkuus jaettiin Brasilian Evertonin ja Perun Paolo Guerreron kesken. Molemmat viimeistelivät kolme osumaa. Everton sai ykköstykin palkinnon syötettyään lisäksi yhden maalin. Brasilian Dani Alves valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi ja Brasilian Alisson parhaaksi maalivahdiksi. Seuraava Copa America järjestetään heti ensi kesänä Kolumbiassa ja Argentiinassa.