Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Purusiilo syttyi palamaan Pipun teollisuusrakennuksessa Lempäälässä

Pipu ky:n teollisuusrakennuksen purusiilossa syttyi tulipalo maanantaina iltapäivällä kello kahden aikaan Lempäälässä. Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta rakennuspalosta Lempäälän Lipontielle. Yhtiön myynnistä vastaava Pertti Pirhonen kertoo Aamulehdelle , että palo lähti liikkeelle kipinästä, joka sytytti siilon puruputken. Pipu toimii vanerialalla. Palon leviämisen pelastivat automaattiset kipinäsuojat, jotka suihkuttivat vettä syttyneeseen puruun. Pirhosen mukaan tilanne oli lähes kokonaan ohi jo hieman ennen kello kolmea. – Selvisimme onneksi säikähdyksellä. Joitain puruputkia pitää ehkä uusia, mutta muuten isommilta vahingoilta säästyttiin, Pirhonen sanoo. Tehtaan tuotanto pääsee käynnistymään normaalisti huomenna. Paikalle hälytettiin ensitiedon perusteella 21 yksikköä.