Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lukutaito on etuoikeus, jota tulee juhlia

Tänään vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. Lukutaito ansaitsee juhlapäivänsä myös Suomessa, sillä taito ei ole itsestäänselvyys. Suomessa nuorten lukemisinnostuksen laantumisesta on murehdittu vuosia, ja tutkimusten mukaan myös suomalaisten nuorten lukutaito on viimeisten kymmenen vuoden aikana heikentynyt. Osuvasti tänään innostetaan lapsia ja nuoria, miksei myös aikuisia, lukemaan Read hour -tempauksella. Lasten ja nuorten säätiön järjestämä tapahtuma alkaa kello 14 ja kannustaa ihmisiä ympäri Suomen lukemaan ainakin tunnin verran. On hienoa, jos tempaukseen osallistutaan innolla niin kouluissa kuin kodeissakin. Lukemisesta on tärkeää tehdä yhteinen asia. Kun lukemisesta puhutaan vanhempien ja lasten kanssa kodeissa ja nuorten kesken luokissa, kirjaan tai sanomalehteen tarttuminen on entistä luontevampaa jatkossakin. Maailmassa on lähes 800 miljoonaa lukutaidotonta aikuista. Hyvä ajatuskoe olisi pohtia, millainen maamme olisi, jos vain esimerkiksi 60 prosenttia suomalaisista osaisi lukea. Monessa Afrikan mantereen maassa prosentuaalinen lukutaitoisten osuus on sitäkin huonompi. Suomessa täydellistä lukutaidottomuutta on hyvin vähän, ja suomalaisten nuorten lukutaito on yhä maailman kärkeä. Nuorten taitotason entistä suurempaan vaihteluun vaikuttaa varmasti perheen harrastuneisuus. Esimerkiksi sosiaalinen media, televisio, pelit ja suoratoistopalvelut kilpailevat siitä, miten vapaa-aika käytetään. Siksi on tärkeää innostaa kirjan pariin pienestä pitäen. Lukemisen hyviä puolia ei voi vähätellä. Tieto ja ymmärrys auttavat yksilöä toimimaan osana yhteiskuntaa. Lukemalla saatu tieto ja koetut tarinat auttavat reflektoimaan ajatuksia itsestä, parantavat ymmärrystä ympäröivästä maailmasta ja lisäävät empatiaa muita ihmisiä kohtaan. Parhaimmillaan lukeminen tuottaa unohtumattomia elämyksiä ja suuria tunteita. Se viihdyttää, herättelee unelmoimaan ja pohtimaan omia ajatuksia sekä antaa näkökulmia tulevaan. Oli genre mikä tahansa, lukeminen kannattaa. Ja hyvät lukukokemukset kannattaa jakaa. Päivän teema näkyy myös Aamulehdessä . Julkaisemme tänään paljon kiinnostavaa asiaa lukemisesta sekä parhaat kirjavinkit lapselle ja nuorelle.