Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Nyt tarvitaan uudet lehdet korvaamaan Aviisia ja Aikalaista

Murtovarkaiden lisäksi on toinenkin taho, joka on kiitollinen koronaviruksen osakseen saamasta mediahuomiosta. Tampereen yliopiston uudelle johdolle koronapandemia kääntyi kaikessa vakavuudessaan yhdellä tapaa otolliseksi: se antoi yliopistolle yhtä aikaa jäähyn ja aikalisän, mitä tuli sen kokemaan julkisuuskriisiin. Yliopiston likapyykki jäi mediassa pesemättä. Opiskelijoille tilanne ei voisi olla surullisempi: heistä on tuntunut jo pidempään, ettei heillä ole ääntä tai äänitorvea, ja että heidän aikaisemmin toimivia rakenteitaan on ajettu fuusiossa alas, mikä on vaikeuttanut yhteistyötä entisestään. Nyt on todennäköistä, että poikkeusolojen takia asiaintila säilyy entistä pidempään. Tampereen korkeakouluyhteisön Tunin tulisi ensi tilassa – varsinkin tässä maailmantilassa – auttaa opiskelijoita ja henkilökuntaa perustamaan uudet, sisäiseen viestintään tarkoitetut, yliopistoyhteisöä palvelevat yliopistolehdet lopetettujen Aviisin ja Aikalaisen tilalle. Yliopiston ainut julkaisu, Unit , palvelee osana sitä mainosviestintää, josta yliopistoa mediassa moitittiin. Tästä syystä tämäkin mielipide on lähetetty julkaistavaksi Aamulehteen eikä yhteisön sisälle. On totta, ettei yliopistoa voida syyttää edellä mainittujen lehtien alasajosta, mutta toisaalta niiden jättämä aukko on huonontanut yhteisön sisäistä tiedonkulkua ja -välitystä jo kauan ennen brändikriisiä tai pandemian aiheuttamia kommunikaatio-ongelmia. Uusien lehtien perustaminen näytti haastavalta jo ennen koronaa vallinneissa olosuhteissa; nyt se näyttää lähes mahdottomalta. Vaikka talo on täynnä tietotaitoa, on vaarana, että henkilökunta ja opiskelijat – ja heidän mielipiteensä – eivät löydä toisiaan, jos viestinnälle ei perusteta yhteisiä ja jaettuja kanavia. Tästä syystä yliopiston tulisikin ottaa viestintäjulkaisuhankkeet keskeisiksi projekteiksi. Opiskelija- ja henkilökuntajulkaisut ovat merkittävä osa sitä kampusrajojen yli tapahtuvaa julkista viestintää, josta on puhuttu yliopiston ”brändinä”.