Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Stark avasi konevuokraamon rautakaupan yhteyteen Tampereella: ”Kyseessä on miljoonaluokan investointi”

Tampereella rakennetaan vilkkaasti ja tähän saumaan Stark iskee. Vuokrauksen kautta asiakkaalla ei ole välttämättä tarvetta investoida koneisiin ja laitteisiin. Stark Nekalan yksikönpäällikkö Janne Merikoski sanoo, että konevuokraamon perustaminen synnytti kaksi uutta työpaikkaa. Vuokraamo on sovitettu olemassa oleviin tiloihin. – Kyseessä on miljoonaluokan investointi, Merikoski sanoo. Tarjolla on laaja valikoima erilaisia tuotteita, kuten nostimia, piikkareita, imureita, pumppuja, lämmittimiä ja telineitä. Merikoski toteaa, että Starkin omat konevuokraamot ovat Suomessa ainoita rautakaupan yhteydessä toimivia konevuokraamoja. Ennen Tamperetta vuokraamot on avattu Helsingissä ja Turussa. Tampereen Nekalan myymälä on Starkin suurin yksikkö Suomessa. Myymälä ja noutopiha uudistettiin viime keväänä, ja samassa yhteydessä Nekalaan tuli Tampereen seudun uusi jakelukeskus.