Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Jatkaako Lukko koheltamista? Tapparalle kirjattiin Hakametsässä valtava määrä maalipaikkoja – tässä hengästyttävä lista

Maanantain kolmas puolivälierä Tapparan ja Lukon välillä oli kummallista pudotuspelikiekkoa. Vauhtia riitti, mutta varsinkaan Lukon kohdalla järkeä ja huolellisuutta ei juurikaan. Tapparan valmennus kirjasi pelissä joukkueelleen 24 maalipaikkaa, mikä ei ole ihan tavanomaista. Myös Aamulehti laski pelin aikana maalipaikkoja ja pääsi lähelle samaa lukemaa. Laskutapa oli arvatenkin erilainen kuin kotijoukkueella, mutta erinomaiseksi laskettavia tilaisuuksia maalintekoon oli Tapparalla 16 ja Lukolla 8. Peli päättyi Tapparan eduksi 3–2, mutta olisi voinut yhtä hyvin päättyä 8–4. Maalipaikkoja oli paljon kaikissa kolmessa erässä ja alkusekunneista summeriin saakka. Lukko ei vakuuttanut Hakametsässä millään kentän osa-alueella. Vieraat kaahasivat karvauspelissään ja keskialueella hämmästyttävän monta kertaa ulos tilanteista, eikä merkkauspeli omalla alueella ollut kunnossa. Toki tästä voi antaa kunniaa myös Tapparalle. Joukkue käänsi peliä fiksusti ja liikkui hyvin. Hyökkäysalueella nähtiin useita oivalluksia, jotka viilsivät Lukon paketin täysin auki. Keskiviikkona avainkysymys on, muuttaako Lukko jotain pelissään. Aamulehti on paikalla Raumalla ja seuraa hetki hetkeltä, varmistaako Tappara välieräpaikan. Ottelu alkaa kello 18.30. 1. erä: 0.25: Kuuselalla avopaikka Zaborskyn päätysyötöstä. Setänen torjui. 1.20: Laakson aloitusvoiton jälkeen Reunasen kuti kimmokkeen kautta tolppaan. 8.45 Levtchin syöttö 2–1-hyökkäyksessä yli Ojamäen lavan. 9.15 Järvisen syöttö 2–1-hyökkäyksessä vastustajan mailaan, Levtchi vapaana. 9.50 Malinen yksin maalin edessä Kuuselan poikkipassista. 12.20 Danforth ja DeFazio 2–1-hyökkäyksessä ja syöttö ohi Bloodin. Suhonen ajoi syvään, eikä J. Järvinen onnistunut katkomaan siniviivalla (0–1). 15.20 Levtchi riisti Danforthilta kiekon ja laukoi yli. 17.25 Krejcik laukoi paluukiekosta Heljankoa päin. 19.55 Rauhala vastaiskusta Karjalaiselle, jonka onetimerin Setänen torjui. 2. erä: 21.25 Kemiläisen syöttö takatolpalle avasi paikan Levtchille, Lukko-pelaaja löi mailaan ja jäähy. 22.02 Kuuselan sisäänvienti ylivoimalla. Malinen ja Suhonen syöttivät Kuuselan onetimerin etukulmaan (1–1). 24.15 Suhosen biljardi ja taas Lukko keskialueella hukassa. 2–1-hyökkäyksessä Zaborsky syötti ja Kuusela laukoi (2–1). 27.20 Vastaisku jäähyn päättyessä M. Järvinen tyhjistä ohi J. Järvisen syöttö 30.15 Laakso aloitusvoitto ylivoimalla, Sopasen syöttö ja Danforth yksin maalin edessä (2–2). 36.20 Kuusela päätykiekko itselle, luistelukilpa, syöttö maalin eteen Luodolle. 3. erä: 43.50 Mäntylä tempaisi irtokiekosta, kauhea maski Setäsen edessä (3–2). 45.50 Karjalainen jalkakynällä ohi Heinolan, Lukko-vahti torjui. 47.45 Utusen purkukiekosta Rauhala yksin läpi, kilpikäden torjunta. 50.10 Liedes vetopaikkaan keskelle Tapparan huitaisun jälkeen, veto yli. 53.30 J. Järvinen paikassa riiston jälkeen Jasun syötöstä. 56.05 Danforth karkasi laidalta ja Heljanko nollasi pienehkön kulman. 57.30 J. Järvinen läheltä rimaan ylivoimalla Zaborskyn syötöstä. 59.40 Reunanen tälläsi tolppaan Ilomäen syötöstä. 59.50 Ilomäen kuti kovan maskin takaa Heljangon olkapäähän.