Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Keväällä Annikki Kortesoja, 84, oli koronapelon lamauttama – Nyt hän tietää, miten koronaeristyksessäkin selviäisi paremmin: lue vinkit ikäihmisten elämänlaadun parantamiseksi

Tänä keväänä itsenäinen ja toimelias Annikki Kortesoja muuttui pelokkaaksi. – Pelkäsin hirveästi koronaa. Kahmin aluksi kaiken siitä saatavilla olevan tiedon, kertoo 84-vuotias noormarkkulaisrouva. Tyttärestäkin tuntui kamalalta, kun piti jättää yhtäkkiä pelokas ihminen yksin ovelle kauppakassiensa kanssa. – Äiti on yleensä pärjäävä, ei ollenkaan mikään holhottava, sanoo Arja Forstén . Annikki Kortesojan rutiineista jäi pois päivittäinen kauppareissu puolentoista kilometrin päähän, milloin polkupyörällä, milloin pyöräkelkalla. Seurakunnan naistenpiirikin jäi tauolle, ja bussimatkat tyttären luo Poriin loppuivat. Annikki Kortesoja alkoi tuntea itsensä yksinäiseksi, vaikka tytär soitti päivittäin. Tuli alakuloa ja unettomuutta. Iäkkäiden kunto huononi Samaa näki noormarkkulainen kotipalveluyrittäjä Satu Uutaniemi iäkkäissä, yksinasuvissa asiakkaissaan. Moni oireili vieläkin vahvemmin. Oli ahdistuneisuutta, pieniä sekavuustiloja ja muistin heikkenemistä. Yksinäisten päivät täyttyivät pahimmillaan tyhjyydestä ja merkityksettömyyden tunteesta. Heräsi jopa itsetuhoisia ajatuksia. Myös liikunnan väheneminen alkoi näkyä. Sekin heikentää unen laatua ja vie nälän tunnetta. Siitä taas seuraa painon putoamista, ja ravitsemustila heikentyy. Luonnollisesti myös liikuntakyky ja yleinen toimintakyky heikkenevät. – Koko Suomessa on nyt aika paljon huonokuntoisia iäkkäitä kotona . On suuri vaara, että heidän määränsä vain lisääntyy, sanoo geriatri Maritta Salonoja . Hänen kokemuksensa Porin kaupunginsairaalan geriatrikonsulttina kertovat, että itse asiassa niin on jo käynyt. Esimerkiksi lonkkamurtumapotilaat ovat hoitoon ja kuntoutukseen tullessaan huonokuntoisempia kuin aiemmin. Kotipalveluyrittäjä Satu Uutaniemi nosti keväällä toiminnassaan keskeisimmäksi sen, että ihmisille tulee turvata inhimillinen arki. Hän keskittyi ruokaostosten tekoon ja apteekkiasioiden hoitoon. Sitten hän aloitti ikkunajumpan pihapiirissä, jonka rivitaloissa asuu paljon ikäihmisiä. Uutaniemi muistutti kaikkia pienenkin liikunnan merkityksestä. – Eräs 92-vuotias rouva kertoi askeltavansa paikallaan samalla, kun tiskaa. Kovimman eristyksen aikana ikkunan takaa hoidettiin henkilökohtaisempiakin asioita. Monen henkinen hätä oli suuri. – Koronan aikana roolit tuli riisuttua niin auttajalta kuin autettavalta. Ikkunan tai oven raosta sai laittaa vaikka oman esirukouspyynnön, jonka vein sitten seurakuntaan. Satu Uutaniemi toi Aina-koiransakin tervehtimään ikkunan taa. Yksinäisyys sairastuttaa Sekä kotipalveluyrittäjän että geriatrin keskeinen ja koronakeväänä vahvistunut viesti on, että ikäihmisiä ja sairaita kotona tai palvelutaloissa ei pidä jättää yksin. Toisen ihmisen kaipuu on kova. Geriatri Salonoja sanoo ymmärtävänsä sen, että rajoitus-ja suojatoimenpiteet on tarkoitettu ihmisten hyväksi. Monta sairastumista ja kuolemantapausta on nyt varmasti ehkäisty. On kuitenkin myös se toinen puoli. Jos omaiset eivät saa kuukausiin mennä palvelutaloihin, on tilanne aika kova. Mahdollisessa toisessa korona-aallossa kannattaa Salonojan mielestä harkita myös tarkoin, kuinka laajaan ikäihmisten koteihin eristämiseenkään on järkevää ryhtyä – Kumpi on pahempi, se että sairastuu infektioon vai sairastuu eristyksen takia muulla tavalla ja elämänlaatu putoaa? Näitä täytyy punnita. Kotipalveluyrittäjä Uutaniemi perää ikäihmisille omaa tukilinjaa, jollainen on monelle muulle ryhmälle olemassa. Pelkoon ja suoranaiseen hätään auttaa jo tieto avun olemassa olosta. – Turvapuhelimella saa apua, jos on kaatunut, mutta se ei auta ahdistunutta. Moni soittaa 112:een, mutta ei ambulanssikaan ota mukaansa sen vuoksi, että pelottaa, Uutaniemi toteaa. Hän piti oman puhelimensa koko ajan auki asiakkailleen kovimman eristyksen aikana. Muun muassa soittajan fyysiseksi kokema yömyöhäinen pahoinvointi hävisi voinnista jutellessa. On myös arkisia käytännön asioita, joihin ikäihminen kaipaa neuvoa. Apu vain on liian monen eri numeron takana. Siksi olisi luotava yksi numero, josta apua saa. Sen voisi asettaa ikäihmisen puhelimeen vaikka pikavalinnaksi, niin että soittaminen on todella helppoa. Myös etäällä asuvien omaisten hätä ikäihmisistä oli keväällä kova. – He ottivat minuunkin yhteyttä. Syntyi uusia verkostoja, ja asioita katsottiin aiempaa kokonaisvaltaisemmin, Uutaniemi sanoo. Hän kaipaa yhden palvelun numeroa myös omaisille, jotta ikäihmisestä huolehtivan verkoston kasvattaminen olisi helppoa myös julkisen puolen kanssa. Kaiken ikäihmisten parissa tapahtuvan tekemisen pitäisi lähteä siitä, että ihminen on sosiaalinen olento, eikä kokoelma diagnooseja, Satu Uutaniemi painottaa. Ihmisen hyväksi pitäisi voida toimia myös yhdessä yli erilaisten reviirien. Uutaniemi näkee isona, toistaiseksi vajaasti käytettynä resurssina sen runsaan eläköityvien määrän, jolla olisi aikaa, voimia ja halua tehdä hyvää. Sekin pitää huomata, että kaikki ikäihmiset ja yksinäiset eivät halua mennä johonkin piiriin, mutta haluavat silti mennä vaikka ulos tai tehdä muuta omasta mielestään kivaa. Uutaniemi huomasi keväällä, kuinka hyvää pienikin kiinnostuksen kohde tekee, kun ihmisen elinpiiri kutistuu kovin pieneksi. Hän vei asiakkailleen tomaatintaimen, jonka kasvua sai seurata. Siitä tuli monelle tärkeä, ja ainakin yksi taimista sai hoivaajaltaan nimenkin, Orpo. Taimia vietiin kevään edetessä ja sään salliessa aina enemmän ulos, ja omaiset hankkivat niille hallasuojiakin. Kasvista oli iso ilo. Pelko hälveni tekemällä Annikki Kortesojaakaan ei enää pelota. Seurakunnan diakonissa alkoi käydä juttelemassa keväällä, kun korona ahdisti, ja kotiin hankittiin myös yksityistä apua joksikin aikaa. Arja-tytär kehotti lapsiaankin soittelemaan mummolle. Tosin hän on sitä mieltä, että äiti paransi itsensä ennen muuta työnteolla. Annikki Kortesojan omakotitalon pihasta kaadettiin keväällä kahdeksan isoa puuta. Tontti oli täynnä oksia, ja hän halusi ehdottomasti siivota ne pois itse. – Tuli taas nähtyä, että työ on paras lääke, hän toteaa. Koronauutisten seuraaminenkin jäi taka-alalle. – Yhtenä päivänä äiti sitten ilmoitti käyneensä itse kaupassa. Siinä kohtaa minunkin huolestumiseni helpotti, Arja Forstén kertoo. Ihan joka päivä Annikki Kortesoja ei enää kaupassa käy, mutta pari kertaa viikossa kuitenkin. – Kesällä en enää oikein muistanut koko koronaa. Menin yhteen kyläpaikkaankin ihan vahingossa, Annikki Kortesoja kertoo. Syksyssä arvelutta enää lähinnä vanha tuttu vaiva, pimeys.