Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Omakotitalossa syttyi nokipalo Pälkäneellä – Päivystävä palomestari muistuttaa, että asukkaiden pitää muistaa tilata nuohous nyt itse

Pälkäneen Salmentaantiellä syttyi nokipalo omakotitalon savupiipussa tiistaina aamupäivällä. Talon asukas huomasi palon itse ja hälytti palokunnan. Pelastuslaitos nuohosi hormin ja sai poistettua palavan karstamöykyn. Nokipalossa on tulipalon riski, sillä pahimmillaan se voi kuumentaa hormin niin, että siihen syntyy halkeama tai tuli pääsee jo olemassa olevasta halkeamasta leviämään talon välipohjaan. Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juuso Nummela kuvaa nokipalon syntymekanismia niin, että kun hormin seinämiin kertyy karstaa ja nokea, tulenteosta syntyvä kipinä tai lämpö voivat sytyttää karstan palamaan ja tuli voi levitä talon rakenteisiin. – Onneksi tässä talossa oli ehjä hormi eikä tuli päässyt leviämään. Riskin välttämiseksi piiput ja tulisijat on tärkeää nuohota säännöllisesti. Kiinteistössä olikin omistajan mukaan nuohottu syksyllä. Aina nokipaloa ei huomaa Nummelan mukaan taloa lämmittävä ei aina välttämättä edes huomaa nokipaloa. – Siitä syntyy hormiin kova veto ja humina. piipun päästä tulee voimakasta savua ja ehkä liekkejäkin. Nummelan mukaan nokipaloista tulee Pirkanmaan pelastuslaitokselle pari hälytystä kuukausittain. Hän muistuttaa, että nykyisin on asiakkaan omalla vastuulla tilata kiinteistöönsä nuohous.