Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Katukoira on yhtä iso riski kuin matkustava ihminen – Kaukomatkailijoista jopa yksi kolmasosa tuo tuliaisina antibioottiresistentin bakteerin

Aamulehdessä 24.5.2020 julkaistussa artikkelissa S alakavala vitsaus on jopa pahempi uhka kuin korona on tärkeää asiaa antibioottiresistenssistä, mutta lopussa kirjoittaja Vesa Vanhalakka väittää ulkomailta tuotavien katukoirien olevan iso riski. Väite on sekä harhaanjohtava että väärä. Viipurin Koirat ry. on seurannut välittämiensä koirien ESBL-tilannetta kesästä 2017. Valitettavasti avoimen tiedottamisen seurauksena keskityttiin pian syyttämään rescuekoiria antibioottiresistenttien bakteeritartuntojen lisääntymisestä Suomessa. Mediaryöpytyksen keskellä unohtui, että vuonna 2015 löydettiin ensimmäistä kertaa myös New Delhi -metallobeetalaktamaasia tuottava bakteeri suomalaisesta koirasta. Antibioottiresistenssin leviämisestä syytettiin tuolloin vielä ulkomailta tuotuja potilaita ja matkailijoita. Kaukomatkailijoista jopa yksi kolmasosa tuo tuliaisina ESBL-bakteerin. On totta, että monet venäläiset koirat on välittömästi Suomeen tultua todettu ESBL-positiivisiksi, mutta testatut koirat ovat olleet oireettomia kantajia, eli verrattavissa matkailijoihin. Yhdistyksemme on nyt kolmen vuoden ajan seurannut ESBL-tilannetta ja vaikuttaa siltä, että asuinympäristön hygieniatason kohentuessa sekä suolistomikrobiston uusiutuessa moniresistentit bakteerikannat poistuvat yhdeksältä koiralta kymmenestä parissa kuukaudessa. Viipurilaiskoirilla olleita ESBL-bakteerin aiheuttamia infektioita ei ole tullut yhdistyksen tietoon kesän 2017 jälkeen. Suomessa ei ole todennettu yhtään bakteeritartuntaa rescuekoirasta ihmiseen. Maailmassa kuolee vuosittain yli 700 000 ihmistä infektioihin, joihin antibiootit eivät tehoa, joten tuntuu absurdilta, että uutisissa nostetaan esiin toistuvasti rescuekoiriin liittyvä mahdollinen riski. Katukoirat ovat ihmiselle antibioottiresistenssin osalta pienempi riski kuin matkustaminen, kun toiminta on vastuullista