Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kaikkien koronatartunnan saaneiden tartunnan lähdettä ei ole pystytty selvittämään Pirkanmaalla: ”Heidän on ollut pakko saada tartunta Pirkanmaalta”

Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) on onnistunut jäljittämään suurimman osan Pirkanmaalla todettujen koronavirustartuntojen alkuperästä. Tartuntojen lähde on jäänyt pimentoon vain noin 14 prosentissa todetuista tartunnoista. – Näillä henkilöillä ei ole ollut kontaktia tunnettuun viruksen kantajaan. Tiedetään, että heidän on ollut pakko saada tartunta Pirkanmaalta, mutta sen lähdettä ei ole saatu selville, kertoo Taysin infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjänen . Lähes puolet saatu epidemia-alueilta Pirkanmaalla oli todettu heinäkuun viimeiseen päivään mennessä yhteensä 243 koronavirustartuntaa. Todetuista tartunnoista 44 prosenttia on saatu henkilöltä, jolla on testatusti todettu koronavirustartunta. 42 prosenttia tartunnoista on todettu saaduksi epidemia-alueelta, joko ulkomailta tai kotimaasta. – Näistä tartunnoista yli puolet on todettu ulkomailta palanneilla matkailijoilla. Henkilöä, jolta tartunta on saatu, emme ole pystyneet jäljittämään, mutta tiedossa on, että tartunnoista pääosa on Alpeilta, Syrjänen kertoo. Loput epidemia-alueilta saaduista tartunnoista on kotimaasta, eritoten pohjoisen laskettelukeskuksista. Niin sanottua supertartuttajaa, joka olisi levittänyt virusta suurelle joukolle ihmisiä, ei Syrjäsen mukaan ole ollut tartunnan saaneiden joukossa. – Altistuneita on ollut keskimäärin kolme. Altistumiset ovat yleensä tapahtuneet perhepiirissä. Tartuntalähteitä on löytynyt perhepiiristä Kun koronavirustartunta todetaan, Tays keskittyy altistusten jäljityksessä ensisijaisesti siihen, ketkä ovat altistuneet tälle henkilölle. Vasta toissijaisesti mietitään, keneltä hän on saanut tartunnan. – Taakse päin katsomisella ei yleensä enää ehkäistä tartuntoja, mutta toki nekin tartuntalähteet on selvitettävä, jotta ihmiset eivät tietämättään tartuta virusta edelleen. Näitä lähteitä on löytynytkin: tartunnan saaneen perhepiirissä usein jollakulla muulla onkin ollut oireita jo aiemmin. Käytännössä altistuneita selvitetään niin, että koronavirustestiin menevää pyydetään jo ennalta vastaamaan omaTaysin kaavakkeessa kysymyksiin siitä, keiden kanssa hän on ollut kontaktissa viime aikoina. Jäljittäjät tekevät lisäkysymyksiä puhelimitse. – Ihmiset ovat auliisti kertoneet kontakteistaan. Lisäväkenä kaksi työntekijää ja opiskelijat Taysissa on tehty viruksen jäljitystyötä kesän aikana niin sanotusti oman työn ohella. Syrjäsen mukaan keväällä, kun tartuntoja oli eniten, siihen kului Taysissa kuuden ihmisen työpanos. Lisäksi Pirkanmaan kuntien tartuntatautivastaava lääkärit ja hoitajat tekevät yhteistyötä Taysin kanssa. – Ylimääräisenä työpanoksena meillä on ollut kaksi ihmistä huhtikuusta lähtien sekä lisäksi lääketieteen opiskelijoiden rinki, joka on hälytettävissä apuun nopeasti. Jos tartuntoja ilmaantuu syksyllä lisää, työhön on irrotettava lisäväkeä. Pirkanmaalla on sujunut paremmin Koronavirustartuntojen jäljittämisessä on isoja alueellisia eroja . Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on onnistuttu tartuntojen jäljittämisessä paremmin kuin esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Syrjäsen mukaan tämä johtuu siitä, että pääkaupunkiseudulla virus ehti levitä enemmän muun muassa Pirkanmaata aikaisemmin pidetyn koulujen hiihtoloman vuoksi. – Pirkanmaa on myös väkimäärältään pienempi alue.