Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lempäälän Kuljussa oli aamulla runsas vesijohtovuoto – vuotoalue on saatu eristettyä

Vedenjakelussa on ollut perjantaina aamulla häiriö Lempäälän Kuljun alueella. Lempäälän Veden mukaan heikkoja vedenpaineita on ollut ainakin Myllykolun, Palomäen, Linnajärventien ja Rutaperäntien alueilla. Verkostoinsinööri Arto Löppönen kertoi ennen aamukahdeksaa, että runkoputkessa on ollut runsas vesijohtovuoto. – Parhaillaan selvitetään, miten häiriö saataisiin rajattu mahdollisimman pienelle alueelle. Löppösen mukaan ongelma vaikuttaa muutamiin satoihin asiakkaisiin. Osalta asiakkaista vesi on kokonaan poikki ja osalla vedenpaine on heikko. Tarkkaa vuotopaikkaa ei vielä tiedetä. –Kun vettä rupeaa tulemaan, sitä voi käyttää normaalisti. Jos vesi on ruskeaa, sitä kannattaa juoksuttaa, Löppönen kertoo. Lempäälän Vesi tiedotti kello 9.15, että Vedenjakelu Kuljun alueella oli palautumassa normaaliksi. Vuotoalue on eristetty Kuljun liikenneympyrän liuskaan.