Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Pispalan ikonisen maamerkin remontille etsitään tekijää – 111-vuotiaan tornin rakenteet ovat vaarallisen huonossa kunnossa

Jo kertaalleen aikataulutettu ja kilpailutettu Tampereen Pispalan haulitornin peruskorjaus saatetaan päästä viimein aloittamaan ensi keväänä. – Viimeistään huhtikuussa, mutta kenties jo aiemmin, kertoo rakennuttajainsinööri Marko Leino Tampereen tilapalvelut oy:stä. Töiden aloittamisen edellytyksenä kuitenkin on, että syyskuussa alkava uusi tarjouspyyntökierros peruskorjauksen tekemisestä tuottaa tulosta. Tornin remontti lykkääntyi viime keväänä, kun työlle ei löytynyt tekijää. – Toivottavasti urakoitsija selviää meille nyt syyskuussa, Leino toteaa. Lue lisää: Pispalan haulitornin peruskorjaus siirtyy yllättävästä syystä, kilpailutus joudutaan uusimaan – "Osoittautui niin haasteelliseksi tehtäväksi" Tavoitteena jakaa hankkeen riskejä Pispalanharjun rinteessä sijaitseva haulitorni on ollut Tampereen kaupungin omistuksessa 1970-luvun alusta. Vuosien varrella alueen maamerkiksi nousseelle tornille on tehty useampia korjaustöitä. Kesällä 2018 tehdyn kuntotutkimuksen mukaan yli 110-vuotias haulitorni on kuitenkin peruskorjauksen tarpeessa, koska sen teräs- ja betonirakenteet vaarantavat pitkällä aikavälillä tornin kantavuuden. Lisäksi sen teräsosissa todettiin olevan kolhuja, useissa liitoslevyissä erilaisia vaurioita ja rakenteiden pinnassa lievää korroosiota. Lue lisää: Tiesitkö, että Pispalan yli 100-vuotias haulitorni on maailmanluokan harvinaisuus? – Tornin pinnassa näkyvät viime sotien taisteluiden jäljet Alun perin tornin remontin piti alkaa huhtikuussa, jolloin se olisi purettu ja kuljetettu korjattavaksi urakoitsijan konehalliin. Takaisin pysytys olisi alkanut syyskuussa ja valmista olisi pitänyt olla lokakuussa. Takapakkia otettiin kuitenkin jo maaliskuussa, kun työn kilpailutus tuotti vain yhden tarjouksen. – Uskon, että rakennusurakoitsija löytyy aina, mutta metallitöiden tekijän saaminen voi olla vaikeampaa. Alan yrityksillä menee nyt hyvin ja heidän kätensä ovat töitä täynnä. Haulitornin korjaustyö koettiin muutenkin haasteelliseksi, Leino sanoo. Jotta tekijä nyt löytyisi, tornin peruskorjaus aiotaan Leinon mukaan suorittaa tavoitehintaurakkana. Silloin urakoitsija saa työstään suuremman voitto-osuuden, jos hankkeen kokonaiskustannukset jäävät alle sovitun tavoitehinnan. – Tästä hyötyvät kaikki. Kaupunki voi saada työn edullisemmin ja urakoitsija hyötyy, kun hankkeen riskejä jaetaan. 1,3 miljoonan euron työ Peruskorjauksen aikana on tarkoitus muun muassa kunnostaa haulitornin teräsrunko, uusia perustuksia ja tehdä huoltomaalaus. Tornin kaikkien julkisivujen ja värin on tarkoitus säilyä nykyisenlaisina. Töiden on laskettu maksavan vajaan 1,3 miljoonaa euroa. Marko Leinon mukaan tähän ei peruskorjauksen lykkääntymisestä huolimatta ole tullut muutoksia. – Jotain pientä lisäkulua tietenkin syntyy aina, kun asioita täytyy katsoa uudelleen. Ne ovat kuitenkin marginaalisia. Nyt venymisestä on tullut lisäkuluja muutamia tuhansia euroja. Entä jos urakoitsijaa ei löydy tälläkään kertaa? – Sitten ei auta muu kuin jatkaa. Vaihtoehtoja ei ole, koska torni on korjattava, Leino toteaa. – Silloin edessä voisi kuitenkin olla hintaluokkakysymys. Onko työn määrärahavarauksemme suuruudeltaan oikea? Siitä pitäisi sitten keskustella uudestaan kaupungin kanssa. Haulitorni nousi Pispalanharjun pohjoisrinteeseen vuonna 1908. Tornin rakennutti aikoinaan Oy K.Hjorth Ab ja sen teräsrakenteet on valmistettu Kruppin tehtailla Saksassa. Punainen torni on 55 metriä korkea. Se on noin kolmannes Näsinneulan korkeudesta. Alukeperäiseltä väriltään tornin julkisivut ovat olleet vaalean harmaat. Ne värjättiin punaisiksi 1980-luvulla. Haulien valmistus lopetettiin Tampereella vuonna 1972. Seuraavan vuonna torni siirtyi Tampereen kaupungin omistukseen. Nykyään Pispalan haulitorni on ainoa Suomessa jäljellä oleva haulien valmistukseen käytetty torni.