Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Öljyä on valunut kaduille Tampereen ja Ylöjärven rajalla – Kadut voivat olla liukkaita

Tampereen Vuorentaustassa, Ylöjärven rajan tuntumassa on valunut öljyä useille kaduille yli kahden kilometrin matkalla. Öljyä on vähäisiä määriä, mutta se näkyy pitkällä matkalla ja voi aiheuttaa vaaraa esimerkiksi moottoripyöräilijöille. Öljyä on Paasikiventiellä, Vuorentaustantiellä, Ylöjärventiellä ja Myllypuronkadulla. Ei ole tietoa, mistä se on vuotanut kadulle. – Pienikin määrä öljyä näkyy sateenkaaren väreinä kadun pinnassa nyt, kun on satanut. Näistä tulee ilmoituksia aika usein, sanoo Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Jari Hiltunen . Pirkanmaan pelastuslaitos kävi paikalla lauantaina aamulla puoli kahdeksan aikaan. Sillä ei ole välineitä puhdistaa öljyä näin pitkältä matkalta, vaan pelastuslaitos on ilmoittanut asiasta Tampereen infraan. – Öljyn imeyttämiseksi tarvitaan esimerkiksi harjakonetta ja hiekkaa.