Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Hallitukselta työllisyyteen 25 toimenpidettä, korkeakoulutukseen 60 miljoonaa ensi vuodesta lähtien – autoilijoille 250 miljoonan lisälasku

Antti Rinteen (sd.) hallitus tavoittelee 60 000 uutta työpaikkaa ja 75 prosentin työllisyysastetta yhteensä 25 työllisyystoimella. – Tämä on kova tavoite, jonka eteen teemme työtä, totesi pääministeri Rinne tiistai-iltana tiedotustilaisuuden aluksi. Valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan hallituksella ei ole sellaista vaihtoehtoa, jossa työllisyystavoite jää toteutumatta, mutta menojen suunnitellut lisäykset toteutuvat. Myös oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) tähdensi, että 75 prosenttiin on päästävä. – Yksilöllisiä palveluja, TE-toimistojen asiantuntemus lisääntyy, kaupungeille merkittävä vastuu työllistämisestä ja ensi vuonna käynnistyy vuosisadan palkkatukiuudistus, työministeri Timo Harakka (sd.) luetteli tulevia työllisyystoimenpiteitä. Hallituksen työllisyysaste- ja työpaikkatavoitteet on asetettu vaalikauden loppuun vuoteen 2023. Korkeakoulutuksen rahoista sopu Etukäteen suurta meteliä budjetissa aiheutti korkeakoulutuksen menolisäysten jaksotus. Budjetin mukaan yliopistojen perusrahoitusta nostetaan 40 miljoonalla eurolla ja ammattikorkeakoulujen 20 miljoonalla eurolla vuodesta 2020 lähtien. Oppivelvollisuus nousee 18 vuoteen ja toisesta asteesta tulee maksuton. – On ilo olla hallituksessa, joka tekee koulutuslupaukset ja yli 350 miljoonan panostuksen, sanoi opetusministeri Li Andersson (vas.). Myös subjektiivinen päivähoito-oikeus palautuu ja varhaiskasvatuksen ryhmäkoot pienenevät. Kohdennetaan pienituloisille Pääministeri Rinne korosti budjetilla torjuttavan eriarvoisuutta ja siinä olevan merkittäviä panostuksia sosiaaliturvaan. Pieni- ja keskituloisten ansiotuloverotusta kevennetään nyt 200 miljoonalla eurolla. Suurituloisten niin sanottu solidaarisuusvero sen sijaan jatkuu hallituskauden loppuun. – Ollaan tosissaan sitoutuneita eriarvoisuuden poistoon. Aktiivimalli puretaan 2020, vasemmistoliiton Andersson huomautti. Valtio varautuu budjetissaan myös kuntatalouden heikkenemisen. Tämän vuoden lisäbudjetissa 237 miljoonaa käytetään kuntatalouden ensi avuksi. Alueellisuus näkyy Budjettia voi elinkeinoministeri Katri Kulmunin (kesk) mukaan kutsua alueellisesti kattavaksi. – Tämä tarjoaa monelle ihmiselle työtä ja turvaa koko maassa, se näkyy budjetissa, hän totesi. Kulmunin mukaan hallitus pystyy reagoimaan väyläinvestointien kautta, jos metsäteollisuuden investoinnit eri puolilla Suomea alkavat. Maatalouden ympäristö- ja luonnonhaittakorvauksiin osoitetaan kertaluonteisesti 130 miljoonaa euroa vuodelle 2020. Myös esimerkiksi Business Finland ja Makera saavat lisää rahaa. Valtiovarainministeri Lintilän mukaan kokonaisuus on hallitukselta varsin mittava investointeihin kannustava paketti. – Oikeusministerinä olen iloinen, että rikollisuuden ehkäisyyn panostetaan. Myös tuomioistuimet uudistuvat, Henriksson totesi puheenvuorossaan. Poliisitoimen määrärahoihin ehdotetaan lisäystä poliisien määrän nostamiseksi. Budjetissa ehdotettava lisäys on 7,5 miljoonaa euroa vuodelle 2020 nousten 18 miljoonaan euroon vuonna 2023. Entä mistä menojen tilkkeet? Jotta budjettiin saadaan myös lisätuloja uusien menojen tilkkeeksi, muiden muassa tupakka-, alkoholi- ja polttoaineverot nousevat. Tupakkaveron korotus on ensi vuodelle 50 miljoonaa euroa, virvoitusjuomaveroa korotetaan 25 miljoonalla eurolla ja liikennepolttoaineiden verotusta korotetaan vuositasolla 250 miljoonalla eurolla. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) nosti esille erityisesti polttoaineiden verotuksen korotuksen ja dieselöljyn veroalennuksen poiston. – Luonnonsuojelun lisärahoitus on historiallinen. Budjetissa on satojen miljoonien panostukset ilmastonmuutoksen torjuntaan. Ilmastonmuutoksen torjunta ja työllisyysasteen nostaminen ovat tärkeimmät tavoitteet, niissä otetaan iso askel eteenpäin, hän hehkutti. Suomen Yrittäjät reagoi heti yritystukien karsintaan. Järjestön mukaan dieselöljyn verohelpotuksen leikkaus uhkaa nostaa pienten ja keskisuurten yritysten kuljetuskustannuksia. Julki lokakuussa Hallituksen neuvottelujen pohjana oli rahaministeriön esitys vuoden 2020 talousarviosta. Budjetti on nyt alijäämäinen kaksi miljardia euroa. Budjettiriihtä edelsivät valtiovarainministeriön oman budjettiehdotuksen laadinta sekä ministeriöiden väliset neuvottelut. Valtiovarainministeriön aikataulun mukaan hallituksen lopullinen budjettiesitys olisi valmis ja julki lokakuun 7. päivänä.