Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Riihimäellä ilmoitettu alaikäisen tytön raiskaus osoittautui perättömäksi

Riihimäellä ilmoitettu alaikäisen tytön raiskaus on osoittautunut perättömäksi, kertoo Hämeen poliisi. Poliisi sai tiistaina ilmoituksen, jonka mukaan alaikäinen tyttö oli raahattu metsikköön, missä hän oli joutunut seksuaalirikoksen uhriksi. Teon kerrottiin tapahtuneen Kokonkadulla Räiskyläntien läheisyydessä tiistaina noin kello 17.15. Ilmoituksen perusteella poliisi käynnisti esitutkinnan, ja tapausta tutkittiin törkeänä raiskauksena. Poliisin mukaan esitutkinnassa on selvinnyt, että ilmoitettua rikosta ei ole tapahtunut. Asian esitutkinta on lopetettu. Poliisi ei enää kaipaa havaintoja ilmoitettuihin tuntomerkkeihin sopivista ihmisistä tai ajoneuvoista. Yleisöltä pyydettiin keskiviikkona havaintoja epäillystä tekijästä. Hänen kerrottiin olevan noin 40-vuotias mies, vatsakas ja mahdollisesti sänkipartainen. Tuntomerkkien mukaan epäillyllä oli vihertävät silmät ja leveitä sormuksia sormissa. Hänellä kerrottiin olleen sininen pakettiauto. Hämeen poliisi muistuttaa, että tekemällä perättömän ilmoituksen poliisille voi syyllistyä rikokseen.