Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Valmentaja piti Virpi Hukkaa liian hitaana etenijäksi – Nyt Manse PP:n huippuhankinta on tuolla paikalla ylivertainen tähti, jota vaikeat vammatkaan eivät hidasta

Ilman kunnossa olevia jalkoja ei ennätä kolmoselta kotipesään. Paitsi ennättäähän sitä hyvinkin. Sen Virpi Hukka näytti jälleen viime kaudella. Etenijätilaston ykkössija tuli, vaikka kantapäät olivat koko kauden ajan siinä määrin rikki, että molemmat jalat leikattiin kauden päätteeksi. Pelaamisesta ei tullut kuulemma enää mitään. – Jos pääsen kolmoselle, tuon juoksun vaikka väkisin. Siitä viimeisestä välistä kolmoselta kotiin tulee minulle ekstralatausta, Hukka sanoo. Jalkavaivat olivat olleet murheena jo aiemmilla kausilla. Nyt Hukan tärkeimmät työkalut ovat kelpo kunnossa ja priimaa kohti kehittyvät. Etenijätähti aikoo olla kesällä elämänsä parhaassa iskussa. Kunhan pelit vain alkaisivat. Ykkössuosikki Hukka on yksi Superpesiksen parhaista pelaajista ja tunnetuimmista tähdistä. Hän siirtyi 2000-luvun mahtiseuraan Jyväskylään Kirittäriin Vihdistä 2014. Kuusi kautta Keski-Suomessa toivat kolme Suomen mestaruutta ja yhtä vaille kaikki etenijätittelit. Nyt hän vahvistaa Manse PP:tä, jonka osakkeet ovat nousseet samalla kattoon. Tamperelaiset ovat ykkössuosikkeja, kunhan kausi aikanaan alkaa. Asema ei ole tullut vähiten Hukan ansiosta. Hän on joukkueen arvokkain pelaaja – ainakin rahalla mitattuna. – Mutta hinta–laatu-suhde on enemmän kuin kohdallaan, sanoo Manse PP:n edustuksen puheenjohtaja Matti Helimo . Pelaaja ei ota häneen kohdistuneista satsauksista paineita. – Minulla on suuri itsevarmuus omaan toimintaani. Tiedän, että pystyn oman paikkani hoitamaan, Hukka sanoo. "Tuohan on nopea” Hukan ehdoton vahvuus on fysiikka, erityisesti nopeus. Se vaatii sopivien geenien kaveriksi liikunnallisen lapsuuden. – Olen koko elämäni hyppinyt, pomppinut, juossut ja heilunut, Hukka kuvailee nauraen. Nopeusominaisuus pysyi kuitenkin pitkään piilossa. Nuoruusvuosien valmentaja piti Hukkaa liian hitaana kärkipään etenijäksi. Silmät avautuivat vasta vuoden 2012 tienoilla, kun testit kertoivat totuuden. – Silloin tajuttiin, että tuohan on nopea. Eteneminen on vain osaksi juoksemista. Pään täytyy tikata yhtä nopeasti kuin jalkojen, sillä tilanteet elävät ja kehittyvät äkisti. Tätä puolta Virpi Hukka pyrkii jalostamaan jatkuvasti. – Eteneminen tuntuu omalta jutulta, se vain on niin siistiä. Siinä on monta asiaa, joissa voi olla koko ajan parempi. Tosi pieniä juttuja, joita maallikko eivätkä välttämättä kaikki pelaajatkaan tajua ajatella. Näitä pieniä yksityiskohtia Hukka käy säännöllisesti läpi videoilta. Hän katsoo omaa tekemistään ja miettii, mitä voi tehdä paremmin. – Koen esimerkiksi olevani tosi hyvä takaetenijä. Yleensä katsotaan vain sitä kärkityyppiä. Jätän harvemmin käyttämättä paikkoja, kun on mahdollista edetä siellä perässä, Hukka sanoo ilman ylpeilyä. – Huonolla takaetenemisellä voi hävitä pelejä. Tilastoista tavoitteita Manse PP:n tavoitteena on kasvaa säännölliseksi mitalijoukkueeksi naisten Superpesiksessä. Mestaruutta seura pääsi jo maistamaan kaudella 2017. Satsaukset ovat olleet tavoitteiden mukaisia. Hukan lisäksi Jyväskylästä tuli lyöjätykki Emma Sallinen , joka valittiin toissa kaudella pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Jos nykyjoukkueen runko pysyy kasassa, menestysputki voi hyvinkin olla kullanhohtoinen. Ainakin Virpi Hukka on tullut Tampereelle jäädäkseen. Hän valmistui viime kesänä tradenomiksi, ja hän on Tampereella töissä liikuntakeskuksessa asiakasneuvojana. – Minulla on vahva usko, että kunhan kausi saadaan käyntiin, lähden pelaamaan elämäni kesää, Hukka ilmoittaa. Mitä se voisi tarkoittaa? – Viime vuosina en ole pystynyt täysin nauttimaan pelaamisesta vammojen takia. On kiva nähdä, mihin minusta vielä on, jos tulee ehjä kausi. Joukkueella ja itselläni on kovat tavoitteet. Hukka ei kaihda sanoa, että omat tilastot kiinnostavat. – Olen ollut pienestä asti kilpailuhenkinen ja minulla on hirveä voitontahto. Vaikka en pelaa tilastojen takia, saan niistä lisätavoitetta. Kaupin stadionin viimeinen pesäväli on nyt Virpi Hukan valtakuntaa. Talous Palkoista käydään nyt neuvotteluja Manse PP on pystynyt maksamaan palkat tähän asti ajallaan, sanoo puheenjohtaja. Manse PP:n edustuksen puheenjohtajaa Matti Helimoa ei kylmää, vaikka seura teki merkittäviä pelaajahankintoja täksi kaudeksi ja nyt koronavirusepidemia syö taloutta. – Meillä ei ole mitään taloudellista riskiä hankinnoissa, Helimo sanoo. Helimon mukaan seura on pystynyt maksamaan kaikki palkat tähän asti ajallaan. Seuraava palkanmaksupäivä on edessä huhtikuun lopussa. – Nyt hieromme sopua, miten saamme tulot ja menot tasapainoon. Urheilujohtaja Jarkko Pokela lomautettiin jo reilu kuukausi sitten. – Olemme tilanteessa, että jos sponsorit eivät pysty maksamaan meille, niin mekään emme voi maksaa eteenpäin (pelaajille), Helimo sanoo. Virpi Hukka ei stressaa palkanmaksusta. – Minulla on hyvä tilanne, kun minulla on kokopäivätyö. Naispelaajat tekevät tätä yleensä rakkaudesta lajiin. Ei se (palkanalennus) tietysti kivaa ole, mutta en ole sitä jaksanut edes ajatella, Hukka kertoo. Superpesis julkaisi maaliskuussa uudet otteluohjelmat. Miesten pääsarjakausi pitäisi alkaa 2. kesäkuuta ja naisten kausi seuraavana päivänä.