Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pistättekö pahaksenne, jos en halua panna?

Voisin taipua pyytämään eteläpohjalaisilta anteeksi. Olen suhtautunut teihin suurella varauksella, ja perimmäinen syy tähän kaikkeen on ollut väärinkäsitys. Kaikki alkoi siitä teidän mielestänne hassunhauskasta kotiseututokaisusta ”Minoon meiltä ja muut on meirän krannista!” Suomeksi (siis tampereeksi) sanottuna olen vuosien ajan kuvitellut teidän uhoavan jotakin tämän suuntaista: "Mää oon meiltä – ja te muut ootte meirän rännistä!" Minusta tämä on kuulostanut tavattoman ylimieliseltä ja vierasvihamieliseltä. Tamperelaisena toimittajana tunnistan tutkija Lyytikäisen vieroksuman "panokauhun". Vasta hiljattain tajusin, että viittaattekin krannilla ruotsinkielen sanaan granne – naapuri, ette suinkaan ränniin tai toiseen ruotsalaisperäiseen lainasanaan kraana – kran. Nämä ovat tuttuja Tampereellakin, naapureista ei täällä koskaan käytetä yhtään minkäänlaisia hellittelynimiä. Sanonta muuttui mielessäni monta astetta ystävällisemmäksi. Samalla myös eteläpohjalaiset. Niin. Syntyperäisenä hämäläisenä saatan olla hidas, mutta kiitos muualta muuttaneen äitini, murrejuureni ovat sen verran sekoittuneet, että käytän itse mielestäni lähinnä yleiskieltä. Helsingin yliopistosta eläkkeelle jäänyt Erkki Lyytikäinen tuntee ilmiön: murre on jotain, mitä muut – ne vieraat – puhuvat, harvemmin asianomainen itse. Kyse on siis kuplista. Lyytikäinen on löytänyt viihdyttävään kirjaansa Sehän on murretta! (Gaudeamus, 2020) useita murteellisia esimerkkejä kaunokirjailijoilta, poliitikoilta, mediasta ja suosikkihiteistä. Omakohtaisissa tarinoissaan 40 vuotta murteiden parissa työskennellyt tutkija kertoo, miksi Viialan poliisi tarvitsi pankkiryöstön selvittelyssä murteentutkijaa ja mitä tarkoittaa murrepakolaisuus. Erkki Lyytikäinen on myös selvittänyt, kuinka usein suomalainen vielä "panee pahakseen". Tamperelaisena toimittajana tunnistan tutkija Lyytikäisen vieroksuman "panokauhun". Panokauhu iskostettiin Tampereella jo kouluissa – välitunnilla. Vuosikausia tappelin panna-verbin käytöstä entisen kollegani kanssa. Yleensä hävisin, koska hän oli eteläpohjalainen. Niin sitten panin pahakseni. Onneksi tiedän äitini ansiosta, miten toimitaan, vaikka "syvän märkänis". Niin tietää myyntityön koulima miehenikin, joka puhuu itsestään sujuvasti "mienä" aina, kun haluaa saada asiakkaita tai tahtonsa läpi. Hänen sukujuurensa ovat Pohjois-Pohjanmaalta. Samasta kierosta syystä puhelinmyyjät haastavat nykyään savolaisittain. Kirjoittaja on Aamulehden kulttuuritoimittaja.