Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Hella ja Huone muuttaa – Uusi liikepaikka löytyi suosikkipizzerian naapurista Tampereen ytimestä

Tampereen Salhojankadulla toimiva fine dining -ruokaravintola Hella ja Huone muuttaa uusiin tiloihin. Uusi liiketila on löytynyt pizzeria Napolin vierestä osoitteesta Aleksanterinkatu 31. Remontti on jo aloitettu ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, ravintola aloittaa uusissa tiloissa perjantaina 15. toukokuuta. Vanhalle paikalle Hella ja Huone jättää jäähyväiset äitienpäiväkattauksen jälkeen. – Meille on ollut jo pidemmän aikaa selvää, että täältä pitää päästä pois. Tämä nykyinen liikepaikka on sellainen, ettei tänne kukaan vahingossa tule. Nyt kun kaupunkia järjestellään muutenkin uusiksi, on hyvä aika hypätä kelkkaan ja tuoda entistä enemmän esiin omaa identiteettiämme, ravintoloitsija Ilmari Saarikoski kertoo. Ravintolan nimi säilyy muutossa ennallaan, samoin konsepti, mutta ulkoasu uudistuu. – Hellalla ja Huoneella on jo pitkä, värikäskin historia eri omistajien ja keittiömestarien ajalta. Paljon otamme täältä mukaan, mutta paljon menee myös uusiksi, Saarikoski luonnehtii uudistumista. Aamulehti on arvostellut Hellan ja Huoneen viimeksi kesällä 2018. Pääset lukemaan arvostelun tästä .