Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Teemu Pukki ja Glen Kamara ottavat siirtohuhut rauhallisesti – 15 miljoonaa euroa tuskin riittää mihinkään

Nykyjalkapallossa pelaajan erinomaisuus määritellään usein kuvitteellisella siirtosummalla, jota kutsutaan myös markkina-arvoksi. Miltä kuulostaisi 15 miljoonaa euroa? Vielä kymmenen vuotta sitten se olisi ollut summa, jota vain harva seura olisi ollut valmis maksamaan maailmanluokan hyökkääjästä. Nykymarkkinoilla se on rahapino, joka tuskin kelpaa Norwich Citylle vastineeksi hyökkääjänsä Teemu Pukin pelioikeuksista. Hänet haluaa Portugalin suurseura, Mestarien liigan vakiokilpailija Benfica. – Kertoo, että on pelannut hyvin, kun joku on kiinnostunut. Ei se sen enempää ole mun mielessä, Pukki väistää. Mestaruussarjassa parhaaksi valittu maalitykki korostaa keskittyvänsä nyt maajoukkuepeleihinsä. – Muita asioita voi miettiä sitten pelin jälkeen. Portugalilaisen A Bolan mukaan Benfica olisi valmis maksamaan kotkalaisesta juuri mainitun 15 miljoonaa euroa. Sillä hinnalla Kanarialinnut tuskin löytää mitat täyttävää korvaajaa ykköskärjelleen. Mahdollisuus päästä pelaamaan Valioliigassa kallistanee vaakakuppia myös seurassa pysymisen puolelle. Dzeko vs. Pukki Lauantai-illan vastustajan Bosnia ja Hertsegovinan joukkueessa katseet kiinnittyvät AS Roman 193-senttiseen maalitykkiin, parhaimmillaan häikäisevän hyvään Edin Dzekoon . Mestarien liigassa Dzeko paukutti päättyneellä kaudella kuudessa ottelussa viisi maalia ja antoi kolme maaliin johtanutta syöttöä. Suomella on Pukki. 29-vuotias kotkalainen teki päättyneellä kaudella 29 maalia Norwichille ja nosti joukkueensa Valioliigaan. Mutta missä iskussa mies on uuvuttavan Mestaruussarjan jälkeen? – Ei ole ihan ideaalitilanne, että viime pelistä on kuukausi. Olen käynyt juoksemassa, salilla ja tehnyt fyysisiä treenejä. Maajoukkueen viime viikon minileiri ja tämä viikko ovat tehneet hyvää, Pukki tuumailee. Vaikka Norwichissa Pukki on sylkenyt maaleja kuin kone, maajoukkueessa on meneillään kuivempi kausi: ei osumia viiteen viimeiseen otteluun. "Unelma" Toinen tulikuuma huuhkaja on keskikenttäpelaaja Glen Kamara . Hän seisoo tyytyväisen oloisena salin perällä ja nojailee seinään katsellessaan Pukin ja päävalmentaja Markku Kanervan johdettua lehdistötilaisuutta. – Haluan nähdä Teemun hermoilevan, Kamara naureskelee. Tammikuussa Skotlannin suurseuraan Glasgow Rangersiin siirtynyt Kamara on Pukin tavoin jälleen siirtohuhujen kohteena. Valioliigaseura Brightonin manageri Graham Potter on brittiläisen Team Talkin mukaan iskenyt silmänsä Tampereella syntyneeseen keskikenttäpelaajaan. – Huhut ovat vain osa jalkapalloa. Kaikki on vain spekulaatiota, kunnes jotain oikeasti tapahtuu, Kamara kuittaa. Kun Kamaralta kysyy valioliigaunelmasta, hän vilkuilee ympärilleen, virnuilee leveästi ja antaa sitten nyökytellen vastauksensa. – Se on unelma, totta kai. Mutta olen tällä hetkellä todella iloinen, että pelaan Rangersissa. Myös maajoukkuepelit maistuvat 23-vuotiaalle Kamaralle. Hän on ottanut paikkansa nopeasti Huuhkajien avainpelaajana. – Aina kun tulen tänne, olen innoissani. Meillä on todellakin hyvä nippu jätkiä kasassa. Mielestäni meillä on hyvä sauma päästä jatkoon tästä lohkosta. Viime lokakuussa Kamara rankaisi Kreikkaa Ratinassa ensimmäisellä A-maajoukkuemaalillaan. – Aina kun olen pelannut täällä, se on mennyt hyvin. Maali olisi poikaa nytkin, Kamara hymyilee. Jalkapallon EM-karsintaottelu Suomi–Bosnia & Hertsegovina lauantaina kello 19 Tampereen Ratinassa.