Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Olen onnellinen kaikkien niiden lasten puolesta, jotka saavat kasvaa tässä ajassa, jossa niin sankarit kuin pahikset ovat monennäköisiä

Kävin vihdoin katsomassa Captain Marvel -elokuvan. Olin kyllä sujuvasti keskustellut aiheesta jo kertaalleen radiossa elokuvaa näkemättä. Kerrankos sitä tuotetta näkemättä arvioi. Olin lukenut lukuisia raportteja, miltä tuntui katsoa tätä elokuvaa naisena. Tutkija Lotta Aarikk a kirjoitti katsomiskokemuksestaan suorastaan fyysisenä ja järisyttävänä. Silti en tiennyt mitä odottaa. Useita kertoja elokuvan aikana olin itkeä onnesta. Olisi tehnyt mieli myös hyppiä ja hihkua, mutta ei halunnut häiritä muiden katsomiskokemusta. Jotkut miehet, lähinnä internetin syvässä päädyssä, olivat muutamia vuosia sitten sitä mieltä että heidän lapsuutensa meni takautuvasti pilalle. Syynä oli Ghostbusters -elokuvan uusi versio, jossa haamuja jahtaava porukka koostui naisista. Me 1980-luvulla lapsuuttamme eläneet – ja eittämättä monet muutkin sukupolvet – olemme tottuneet siihen, että sankaruutta populaarikulttuurissa suorittaa valkoinen heteromies. Muille on varattu sivuhenkilöroolit. En ole koskaan kokenut vaikeaksi samastua miespäähenkilöihin ja miessankareihin. Leikin lapsena sujuvasti Teräsmiestä pyyhe viittana tuulessa liehuen. Kaikkeen tottuu kun muutakaan ei ole tarjolla. Järisyttävän ja onnellistuttavan katsomiskokemuksen jälkeen jäin miettimään millaista olisi ollut jos olisi saanut kasvaa maailmassa, jossa tarjolla on runsain määrin naissankareita samastumiskohteeksi. Olisiko mahdollisuuksien horisontti tuntunut jopa rajattomalta? Viime vuosina valkokankaalle on alettu marssittaa uudenlaisia sankareita enenevässä määrin. Nälkäpelit , Wonderwoman , Black Panther , Ocean’s 8 , uudet Star Warsit – siinäpä elokuvia, joihin ihan mielellään kannan rahani. Elokuvatuotantoa ohjaa rahan logiikka. Netin alalaidan palstoilla lapsuutensa takautuvasta pilaamisesta möyhöttävät tyypitkin ymmärtävät tämän. Siksi he yrittävät masinoida boikotteja sekä antavat näkemättä huonoja arvioita. Pelko pois, eivät valkoiset miessankarit minnekään ole katoamassa. Heidän rinnalleen on vain tullut muitakin. Kannattaa kokeilla, josko omat samastumislihakset venyisivät vähän laajemmalle. Olen suunnattoman onnellinen kaikkien niiden lasten puolesta, jotka saavat kasvaa tässä ajassa, jossa sankaruus on monennäköistä. Eikä pelkästään sankaruus, myös pahisten olisi suotavaa olla monenlaisia. Tylsintä on yksiulotteisuus, oli kyseessä sitten sankari tai pahis. Haluan hahmoni moniulotteisina ja hyvin käsikirjoitettuina. Kirjoittaja on tutkija ja taiteilija.