Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereen yliopiston paraatipaikka muuttuu täysin: tulossa lasinen paviljonki ja puutarha – Havainnekuva näyttää, mihin tämän hetken myllerrys johtaa

Tampereen yliopiston keskustakampuksen pihalle nousee lasinen paviljonki. Paviljonki rakennetaan Päätalon eteläiselle puolelle d-siiven katon päälle, jossa on sijainnut aiemmin pyöräkatos, penkkejä ja istutuksia. Katso videosta, miltä yliopiston rakennustyömaa näyttää. Juttu jatkuu videon jälkeen. Lasinen paviljonki Uusi rakennus on lämmitettävä ja siinä pystytään järjestämään muun muassa opetusta. Pihalle on luvassa myös muita muutoksia: Pyörätelineet uusitaan ja opiskelijat sekä opettajat saavat hoidettavakseen oman puutarhan. Tampereen yliopiston tilapalvelupäällikkö Pertti Iso-Mustajärvi kertoo, että puutarhaan päästää kylvämään kasveja ensi keväänä. Iso-Mustajärvi toteaa, että kyseessä on lähes puolen jalkapallokentän kokoinen yliopiston paraatipaikka. – Alue ei ole ollut tähän mennessä yhteisöllinen. Kysyimme vuosi sitten kehitysideoita yliopistoyhteisöltä ja nyt saamme mielestäni onnistuneen kokonaisuuden. Katolle nousee uutta kerrosalaa yhteensä 191 neliötä. Suomen yliopistokiinteistöt oy tekee samalla katon peruskorjauksen. Vesieristys uusitaan, sillä katon läpi on aiemmin valunut vettä alla oleviin tiloihin. Myös lämmöneristysrakenteet tehdään uusiksi. Myös suurin osa tornimaisista lasi-ikkunoista poistetaan, sillä ne ovat olleet vesieristyksen kannalta huonoja ratkaisuja. Aikataulussa pysyneen rakennusurakan pitäisi valmistua loppusyksystä.