Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Nuoria vanhempia kannattaa tukea, eikä katsoa inhoten

Milloin kannattaako perustaa perhe? Oletteko nykyään huomanneet, että nuoret ihmiset kulkevat vauvojen kanssa. Joitakin voi ihmetyttää, miksi näin nuorena. Kaikilla on tietysti oma mielipiteensä asiaan, mutta itse lapsen äidillä on varmasti syy, että lapsi tai lapset on tehty nuorena. Nuoria vanhempia kannattaa tukea eikä katsoa inhoten, sillä syy lapseen on hyvä. Ajattelepa, jos itse joutuisit arvioitavaksi vain sen takia, että olet saanut lapsen nuorena. Perhe kannattaisi tehdä nuorena, sillä monella naisella on sairaus esimerkiksi endometrioosi. Sen kipuihin ja hoitoon auttaa, kun on tehnyt lapsen, joten pitää päättää, haluaako lapsia ollenkaan. Toisinaan joidenkin uskonto voi päättää, milloin lapsia tehdään, kuten jos kuulut lestadiolaisiin. Nuorena kehosi saattaa kestää paremmin kuin vanhemmilla ihmisillä,. Nykyään ollaan huolissaan siitä, että lapsia ei tehdä riittävän paljon. Suomessa vanhojen ihmisten ikäryhmä kasvaa entisestään, joka tarkoittaa valtiolle, että heidän pitää maksaa eläkettä vanhoille. Valtio saa rahat eläkettä varten veroista. Lapsia tarvitaan, jotta kun he aikuistuvat ja menevät töihin, he alkavat maksamaan veroja, jotta eläkettä voidaan maksaa. Näitten perusteella perhe kannattaa perustaa aika lailla heti kuin voi, sillä autat Suomen väkilukua nousemaan, teet itsesi samalla onnelliseksi ja voi olla, että myöhemmin et voi saada enää lapsia. Kirjoittaja on Viialan yhtenäiskoulun oppilas