Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tamperelaisten märkä päiväuni on yhä mahdollinen: Näiden palikoiden on loksahdettava paikoilleen, jotta Ilveksen ja Tapparan välinen puolivälieräsarja toteutuu

Tamperelainen kiekkoväki on nähnyt viime viikkoina märkiä päiväunia Tapparan ja Ilveksen välisestä puolivälieräsarjasta kevään 2017 tapaan. Silloin kiima kasvoi huippuunsa, kun eeppinen taistelu venyi seitsemänteen kohtaamiseen. Tarunhohtoiseen Game Seveniin. Loppujen lopuksi suursuosikki Tappara selviytyi Ilveksen puristamasta piinapenkistä ja eteni mestaruuteen asti. Koko kaupunkia ravistellut ottelusarja on edelleen mahdollinen myös tänä keväänä, mutta siinä tapauksessa monen palikan pitää loksahtaa kohdalleen. Ilveksen tiistai-iltainen 3–1-voitto Ässistä oli yksi oikeaan kohtaan osuneista palasista. Kahden jäljellä olevan pelipäivän aikana pitäisi tapahtua seuraavaa: Lukon pitäisi ohittaa Tappara ja KooKoon pitäisi nousta sekä Tapparan että Ilveksen ohi. Käytännössä tämä edellyttää sitä, että KooKoo ottaa torstaina kolmen pisteen voiton Tapparasta ja toistaa saman lauantaina KalPaa vastaan. Silloin KooKoo nousee tasapisteisiin Tapparan kanssa ja menee edelle useampien kolmen pisteen voittojen ansiosta. Lisäksi Ilveksen pitää hävitä lauantainen vierasottelu HPK:lle. Asetelman toteutuminen edellyttää sitä, että tamperelaisjoukkueet päätyvät runkosarjassa sijoille neljä ja viisi. On jo varmaa, ettei Ilves voi pudota enää kuudentena olevan HIFK:n taakse. Näin ollen Tappara-Ilves ei voi toteutua sijoilla kolme ja kuusi. Ville Meskanen Päätöskamppailut ovat tamperelaisille tärkeitä paitsi kotiedun turvaamiseksi myös CHL-paikan varmistamiseksi. Runkosarjan kolme parasta joukkuetta pääsee ensi syksynä Mestarien liigaan. – En ole miettinyt CHL:ää itse tippaakaan. Eikä siitä ole puhuttu mitään pukukopissakaan. Mutta en ole voinut välttyä kuulemasta tätä asiaa. Jostain suunnasta, Ilveksen valmentaja Jouko Myrrä heitti. Jos Tappara ja Ilves päätyvät runkosarjassa tasapisteisiin, Ilves on edellä kolmen pisteen voittojen ansiosta. Ilveksellä on niitä nyt 32 ja Tapparalla 29. – En ole laskeskellut yhtään mitään. Menemme lauantaina Hämeenlinnaan ja haemme sieltä kolme pistettä. Sen jälkeen tutkitaan tekstiteeveeltä, millä sijalla me ollaan ja ketä vastaan pelataan, Myrrä tuumi. Yhdestä asiasta Myrrä on perillä. – Käsittääkseni ensi viikolla on taukoa. Nenähieronnasta viis Ässät taisteli ärhäkästi ja piti kovilla varsinkin Ilveksen kultakypärää Eemeli Suomea . Ilmaista nenähierontaa tuli runsaasti Suomen survottua Ilveksen avausosuman Ässä-vahti Daniil Tarasovin suojuksien alta. Tämä lisääntyi entisestään päätöserän kuumilla hetkillä. Lopuksi nauroi Suomi. Ilveksen tehomies pääsi tuulettamaan 3–1-voittoa ja sai kirjattua pörssivoiton kannalta ties kuinka tärkeän syöttöpisteen sekuntia ennen loppua. Suomi jakaa nyt kärkipaikan Lukon Justin Danforthin kanssa täsmälleen samalla saldolla 26+31=57.