Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

”Kuljettajien on ehdittävä tauolle eikä muualla ole tilaa” – Paraatipaikalle Tampereen Keskustorille on tullut tyhjien bussien parkkialue

Tuttu näky nykyisin Keskustorilla: Vanhan kirkon edusta sekä Kirjastonpuiston reuna ovat täynnä linja-autoja. Tampereen Keskustorista on tullut linja-autojen parkkipaikka. Miksi? Kummalliselle tilanteelle on monta selitystä, muun muassa Hämeenkadun rakennustyöt. Kysytäänpä ensin liikennöitsijöiltä, miksi heidän bussinsa seisovat paraatipaikalla parkissa. Väinö Paunu Oy:n toimitusjohtaja Martti Paunu sanoo, että kyse on aikatauluista. Bussia ei ole aikaa ajaa ja pysäköidä muualle. Esimerkiksi Särkänniemen parkkipaikalla olisi talviarkipäivisin tilaa bussiparkille. – Jossain pitää odottaa, jos laiturilla on vielä toinen bussi. Aikataulut laatii joukkoliikennetoimisto. Lisäksi usein niin sanottu kääntöaika on joku minuutti ja kuljettajan pitäisi ehtiä vaikka vessaan. – Jonnekin Särkänniemeen ei ehdi millään tai seuraava lähtö myöhästyy, ja myöhästyneestä lähdöstä liikennöitsijä maksaa jolille sakkoa, Paunu toteaa. Kysytään myös Länsilinjoilta. Toimitusjohtaja Terhi Penttilä sanoo, että Keskustorille on pysäköitävä lyhyehköjä aikoja kerrallaan. – Kyse on kuljettajan vaihdostilanteista; yksi kuljettaja lopettaa työnsä keskustaan ja toinen aloittaa hetken kuluttua. Jokaisella bussilla on yöaikainen pysäköintipaikka jossakin muualla kuin keskustassa. Keskustoria kauemmas pysäköintiin ei ole aikaa. – Autolla ajon Keskustorille lopettava kuljettaja yleensä jatkaa toiselle linjalle, tai autolla jatkava kuljettaja tulee toiselta linjalta, jolloin vaihdon täytyy tapahtua linjojen kohtaamispisteissä. Keskustorilla vaihtoja ja siten bussien määrää on lisännyt myös muun muassa Linja-autoaseman ympäristön rakentuminen ja Pyynikintorin rajoitukset. Kuljettajien taukotila sijaitsee Hämeenkadulla Sokoksen vieressä. Tämänkin takia lyhytaikaista bussipysäköintiä tulee Keskustorille. Penttilä toteaa, että tyhjänä ajaminen kauaksi lyhyehköä taukoa varten on sekä ympäristö- että kustannuskysymys. – Toivomme, että keskustassa säilyy lyhytaikaiset pysäköintimahdollisuudet kaupunkiliikenteessä ajossa oleville busseille. Myös tilausliikenteelle Keskustori on tärkeä pysäköintipaikka keskeisen sijaintinsa takia. Tilausliikenne tarvitsee myös Keskustorilla parkkipaikkoja yön yli. Mitä sanoo kaupunki? Suunnittelupäällikkö Ari Vandell kaupungilta toteaa myös, että pysäköintiä tarvitaan kuljettajien ja autojen vaihtoihin ja kuljettajien taukojen ajaksi. – Linja-autoja pysäköidään päiväaikaan Keskustorilla lyhyitä aikoja, koska Hämeenkadulla ja Aleksis Kiven kadulla ei ole mahdollista odottaa lähtöaikaa. Lisäksi Keskustorilla tehdään kuljettajan ja autojenvaihtoja. Kaupungin mukaan paikallisliikenteen pysäköintitarve Keskustorilla on tilapäistä raitiotien rakentamisen ajan. Liikennöitsijöitä on ohjeistettu, että linja-autojen pysäköinti tulee järjestää niille varatuilla paikoilla. Entäpä tilausliikenne? Eikö sille ole muuta pysäköintialuetta? – Tilausliikenne tuo Tampereelle ryhmiä, joille on tärkeä päästä kaupungin ytimeen. Toistaiseksi ei ole tarjolla riittävän toimivaa vaihtoehtoa. Onko tilanteeseen suunnitteilla muutoksia, rajoituksia tai uutta ohjeistusta? – Keskustorin pysäköintiratkaisuihin ei ole tulossa muutoksia. Jonnekin Särkänniemeen ei ehdi millään tai seuraava lähtö myöhästyy, ja myöhästyneestä lähdöstä liikennöitsijä maksaa jolille sakkoa. Martti Paunu Väinö Paunu Oy:n toimitusjohtaja