Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pyynikillä on yli 800 neliön huvila, jolle kaupunki on etsinyt ostajaa vuosia – nyt vanhaan museoon haluaa muuttaa ammattikoulu

Tampereen Pyynikillä sijaitseva Haapasen huvila on ollut myynnissä jo muutaman vuoden, mutta ostajaa ei ole löytynyt. Kaupunki omistaa Pyynikinrinteellä Palomäentiellä sijaitsevan tontin ja talon, joka on ollut viime vuodet tyhjillään. Huvila on kiinteistönvälittäjällä myynnissä, ja sen pyyntihinta on 1,5 miljoonaa euroa. Hintaa laskettiin jo toissa vuonna, sillä sopivaa ostajaa ei löytynyt. Kaupungin maanhankintapäällikön Ari Kilven mukaan kiinnostusta huvilaan on ollut. Toisen asteen koulutusta Pirkanmaalla tarjoava Sasky-koulutuskuntayhtymä on jättänyt tarjouksen huvilasta. Tarkoituksena olisi siirtää osa läheisellä Koulukadulla sijaitsevan ammattikoulun toiminnasta sinne. Sasky on jättänyt huvilasta tarjouksen ja tehnyt suunnitelmia sen kunnostamiseksi, mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy tarjouksen elokuussa. – Toivottavasti se menee läpi. Siinä loksahtaisi monta asiaa kohdalleen, sillä sopivia tiloja ei ole aivan helppo löytää, sanoo Saskyn kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti . Noin 600 metrin päässä sijaitsevan ammattiopiston opiskelijamäärä on tuplaantunut parissa vuodessa, kun esimerkiksi leipuri- ja ohjelmistokehittäjäkoulutukset ovat alkaneet. 400 opiskelijasta osa opiskelee nyt vuokratiloissa, ja lisätilalle on tarvetta. Huvilaan mahtuisi hallintotiloja ja ainakin ohjelmistokehittäjäkoulutus. Entinen museo Haapasen huvila on ollut pääasiassa tyhjillään sen jälkeen, kun siinä toiminut yksityinen Willa Mac -taidemuseo lopetti 2012. Sen jälkeen sitä on käytetty satunnaisesti kuvauspaikkana, mutta se ei ole ollut vakituisessa käytössä. Alun perin palatsinakin tunnetussa huvilassa asui apteekkari Haapanen perheineen. Se rakennettiin vuonna 1929 italialaisen esikuvan mukaan, sillä rouva Ingrid Haapanen oli ihastunut renessanssiarkkitehtuuriin matkoillaan. Vuosien varrella talo on toiminut muun muassa kotina ja museona. Sen asemakaava sallii niin asumisen kuin yhteiskunnallisen ja yritystoiminnan. Huvila on suojeltu asemakaavalla, mikä rajoittaa käyttöä jonkin verran. Kilven mukaan vastaavia myyntikohteita on kaupungilla useita. Esimerkiksi Herrainmäellä on myytäviä taloja ja Ylioppilastalo etsii ostajaa. – Ne eivät enää sovellu kaupungin tarpeisiin, mutta olisi hienoa, jos huvilalle löytyisi uusi omistaja, jolle tämä sopisi, Kilpi sanoo.