Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kaunis valkohäntäinen riesa ahmii istutukset Vesilahdessa

Olen luonnon ja eläinten ystävä. Suomen luonto tarjoaa nyt taas parastaan; lintujen kevätmuutot, maasta nousevat kasvit ym. rikastuttavat runsain mitoin elämäämme. Multasormeni kylvävät, jos jonkinmoista siementä kasvamaan tuvan lämmössä, odottaen ulospääsyä. Innostustani laannuttaa kuitenkin valkohäntäinen riesa eli valkohäntäkauris! Lukemattomat kerrat olen huomannut, että tämä kaunis eläin tuhoaa yhdessä yössä kaikki uurastukseni. Omistan pienen vaatimattoman mummonmökin Vesilahdessa. Haaveenani oli, että eläköidyttyäni minulla on siellä monenlaista puuhaa puutarhassa. Totuus on kuitenkin ollut jotain muuta. Innolla kasvattamani perunat, porkkanat, punajuuret, salaatit sekä monenlaiset kukat ja pensaat, kuten tulppaanit, kehäkukat, auringonkukat, tupakat, krassit, kuunliljat, alppiruusut menevät valkohäntäkauriitten suihin. Osansa saavat omena- ja luumupuiden oksat ja menneenä talvena myös viinimarjapensaat, jotka syötiin lähes maan tasalle. Eipä tarvitse keitellä mehuja. Lapsuudessani samaisen mökin puutarha tarjosi koko talveksi perheemme juurekset, marjat ja perunat. Nyt se on vain unelma, jonka esteenä on valtavan suureksi kasvanut valkohäntäkauriin, meilläpäin tutummin laukonpeuran, kanta. On yleistä, että ne synnyttävät nykyään kaksikin vasaa ja että ne liikkuvat useiden yksilöiden laumoissa. Kerran laskin laukonpeuroja Latomaan ja Narvan välisellä seitsemän kilometrin matkalla lähes sata yksilöä. Tavanomaista on, että samalla matkalla niitä näkee 30-40 yksilöä. Peurakolarien määrä on Vesilahden seudulla huimasti nousut. Sanotaankin, että Vesilahdessa on kahdenlaisia ihmisiä; niitä, jotka ovat ajaneet peurakolarin ja niitä, jotka eivät vielä ole sitä tehneet. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, mutta tuskin kauaa. Niin monta lähellä piti -tilannetta olen jo kokenut. En ole ainoa , joka suree menetettyjä kasvejaan, siksi monenlaista aitaa ja pelotteluviritystä näkee kauniissa maalaismaisemassa ajellessa. Aidat ovat näkyviä, koska peuraa eivät pysäytä mitkään matalat aidat. Mikä sitten pysäyttää peuran? Peuran luonnollisia vihollisia on vähän, kun susi- ja ilveskanta on niin mitätön. Metsästyskin näyttää olevan riittämätöntä tuolla alueella; miksi sitä ei lisätä? Ihmettelen myös, miksi metsästäjät vielä ruokkivat peuroja talvella. Peura eli valkohäntäkauris on kaunis eläin ja se – vaikka onkin vieraslaji – on rikkaus luonnossamme ja soisin sen säilyvän siellä. Haluaisin kuitenkin kasvattaa pienellä tontillani ilokseni ja hyödykseni monenlaisia kasveja – ilman korkeata ja kallista aitaa.