Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Armand Duplantis rikkoi Sergei Bubkan 26 vuotta vanhan ulkoratojen ennätyksen

Seiväshypyn suurin tähti, ruotsalais-yhdysvaltalainen Armand Duplantis rikkoi torstai-iltana Rooman Timanttiliigan kilpailussa Sergei Bubkan 26 vuotta vanhan ulkoratojen ennätyksen. 20-vuotias Duplantis ylitti Bubkan ennätyksen sentillä eli teki tuloksen 615. Seiväshypyn maailmanennätys on myös Duplantisin nimissä: 618 hän on hypännyt hallissa. Duplantis on jahdannut tulosta 615 pitkin loppukesää ja nyt se vihdoin onnistui. Suomen pika-aitajuoksun ykköstähti Annimari Korte palasi torstaina kilpailutauolta vielä Rooman Timanttiliigan 100 metrin aitajuoksuun. Tuloksena oli viimeinen eli yhdeksäs sija. Kortteen aika 13,34 oli hänen kauden heikoimpansa. Korte jätti väliin Ruotsi-ottelun aiemmin tässä kuussa reisivamman takia. – Yhden tai kaksi aitaa jaksoin juosta. Ei ole kivaa päättää kautta näin, Korte totesi C Moren haastattelussa. Korte korosti kuitenkin, että kokonaisuudessaan kausi on ollut hyvä. Kilpailun voitti Hollannin Nadine Visser ajalla 12,72. Alle 13 sekunnin juoksivat myös Italian Luminosa Bogliolo (12,83) ja Yhdysvaltojen Peyton Chadwick (12,89). Kortteen tämän kauden paras noteeraus on 12,76. Hänen viime vuonna juoksemansa Suomen ennätys on 12,72.