Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ikaalisissa syntyi poikkeuksellinen tarina rakentamisesta, lopputuloksena syntyi sädehtivä pinta – Rauno Niemisen unelma uudesta sukupolvesta elää

Kun ikaalislainen Rauno Nieminen kumppaneineen asteli Frankfurtin soitinmessuille vuonna 1998, koko messuhallien väki veti henkeä. Niemisellä oli kainalossaan lämpökäsitellystä puusta tehty Landolan ekokitara ja muutamia muitakin soittimia samalla menetelmällä vanhennetuista puista. Ennen soittimien puulajeja piti kuolettaa ulkovarastoituna kymmeniä vuosia, että niistä saattoi tehdä jotakin. Soitinrakennusta Ikaalisissa opettaneen Niemisen tutkijajoukon ja alkujaan Mäntän silloisen palopäällikön Osmo Savolaisen keksintö vanhensi puun päivässä käyttökelpoiseksi soittimiin. Esimerkiksi Japanissa ja muissa monsuunisateiden maissa puusoittimet ovat erityisen kovilla suuren ilmankosteuden takia. Kävi ilmi, että lämpökäsitellystä puusta tehdyissä soittimissa ”eläminen” putosi puoleen. Soittimet alkoivat toimia samoilla säädöillä ympäri vuoden – ja soivat vieläpä paremmin kuin useimmat aiemmin tehdyt. Jopa satoja vuosia vanhat Stradivariukset saivat kilpailijan. Suurten soitinvalmistajien sakaalit iskivät heti. Siitäkin huolimatta, että Savolainen oli kaupallistanut soitinpuun lämpökäsittelyn 1990-luvun alussa, eräs suomalaisen professorin ryhmä haki ja sai yllättäen patentin menetelmälle. Näin kävi, kun Savolainen tilasi tutkimuksen VTT:ltä. Isot kansainväliset soitinvalmistajat omivat keksinnön kehittämällä lähes samanlaisia menetelmiä ymmärtämättä, mistä on kyse. Suomalaisilla keksijöillä ei ollut varaa ryhtyä oikeustaisteluun. Kaikille jakoon Yhtä ehdottoman keskeistä asiaa isot toimijat eivät hoksanneet. Säilyttääkseen soinnille ja puun rakenteelle tärkeät ominaisuudet, kuivatettavaa kappaletta ei saa kuumentaa yli 180 asteeseen. Sahateollisuuden lahontorjuntaa varten suunnitellut isot uunit kuumenevat liikaa. Jokaiselle soitinpuulajin käsittelylle on oma lämpötilansa 140–180 asteessa. – Patentti on vanhentunut eikä se koskekaan tätä lämpötilaa. Soitinvalmistajille tieto on ollut julkaistuna yli 20 vuotta, jos kansainvälisillä soitintehtailla joku osaisi suomea, Nieminen sanoo nauraen. – Julkaisimme nyt, 23. kesäkuuta, uudelleen soitinrakentaja Juha Ruokankaan kanssa kotisivuillamme koko tutkimuksemme. Samoin Euroopan kitaranrakennusyhdistys EGB sai sivuilleen englanniksi kaiken tietomme. Pidimme esitelmänkin nettistriimauksena, kun Euroopan kitaramessut Berliinissä oli peruttu. Niemisellä on nyt lentävä lause: jakaminen on välittämistä. Ja kaiken päälle, monet soittimissa aiemmin käytetyt trooppiset puulajit ovat nyt vientikiellossa. Stradivariuksen tapaan Tätä ennen ehti sattua ja tapahtua. Savolainen oli jo keksinyt pitää puusta irtoavan kaasun ja puun halkeilun kurissa syöttämällä vesihöyryä kuivatuskonttiinsa. Alkujaan Savolainen haki vaihtoehtoa lasten leikkipaikkojen ja eläinaitojen puuosille. Myrkyllisiä kreosoottipuita niissä ei voinut käyttää. Kokeiluista tuli järisyttävä aluevaltaus soittimiin. Soitinrakennuksen opettaja Nieminen ja muun muassa Tampereen teknillisen yliopiston mineraalisten rakennusmateriaalien dosentti Pertti Nieminen tutkivat vuosina 1996–2002 akustista puuta. Nieminen näytti kuusen ja männyn mikroskooppikuvasta, että puun vanhetessa sen rengashuokoset aukeavat: kosteus puun sisällä ei liikukaan nuoren puun tapaan. Stradivariuksessa oli todettu sama ilmiö. Miehet kokeilivat eri asteluvuilla lämpökäsittelyä 20 valtavalla kuusitukilla haettuaan ne Vilppulasta ja halkaistuaan ne säteittäin oikeaoppisesti. Se toimi. Kosteuseläminen ja paino puussa putosivat, jäykkyys kasvoi, koska alle mikromillimetrin huokosten määrä väheni. Puu tummui, mutta ei palanut pilalle. Sitten Savolainen lopetti lämpöpuutouhut. Vastaavaan uuniin ja lämpökäsittelyn jatkotutkimuksiin Niemiselläkään ei ollut rahoitusta kuin vasta vuosiksi 2017–2019 Musiikin edistämissäätiön tuella. Monen työn ohessa tehdyn tutkimusurakan lisäksi Rauno Nieminen ehti väitellä tohtoriksi. Oma laitos käyntiin Yllätys puuttui peliin. Prahassa cembalonrakentaja Jukka Ollikka päätti tehdä työkaverinsa Jonte Knifin kanssa itse pienen vanhennusuunin ohjauskeskuksineen. Se syntyi noin 600 eurolla kolmessa päivässä, kun isoilta valmistajilta halvin tarjous oli 160 000 euroa. Uuni vieläpä alkoi toimia moitteetta vuoden 2018 koeajojen ja Niemisen ohjeiden jälkeen. Sen käsittelemistä puista on tehty jo kolme arvocembaloa. Ollikan mukaan kosteuden takia aiemmin taipuneet, pitkät alasormion koskettimet ovat pysyneet nyt linjassa. Hän kehuu, että käsittelyn kuulee soittimen soundissa, virityskin pysyy hyvin vakaana. – Ollikkaa ei vaivannut lainkaan ennakkoepäily, miten vaikeaa puun lämpökäsittely ja sitä varten laitteen rakentaminen saattaa olla, Nieminen sanoo. Seuraava vaihe on teossa. Ollikka on koeajanut eri puulajeja. Pertti Nieminen tutkii uudelleen, mitä puulajeille tapahtuu lämpökäsiteltäessä eri lämpötiloissa. Se vaikuttanee vielä koko prosessiin, uunien säätämiseen. Kiitokseksi Ollikka lähetti Niemiselle tekemänsä ohjauskeskuksen. Uunin tarvitsema höyrynkehitin maksoi 34 euroa. Nieminen on ostanut sähkökiukaan vastuksen ja lämmönkestävän tuulettimen. Kohta Niemisellä on Ikaalisissa teräsuuniputki ylitorniolaiselta yritykseltä. Sitten hän alkaa myydä soitinrakentajille loimukoivua ja loimupihlajaa – tosin kymmenen Ikaalisissa koulutettua soitinrakentajaa on päättänyt jo tehdä oman lämpökäsittelylaitoksensa. Niemisen unelma suomalaisista soittimista, niiden rakentajien uudesta sukupolvesta siis elää ja voi vähintään kohtuullisesti. Hän jättäytyi soitinrakentajien opetuksesta ja keskittyy olemaan soitteleva eläkeläinen ja vieraileva tutkijatohtori Sibelius-­Akatemiassa. Onhan hän rapa­pallien, lakuttimien ja vanhojen jousisoittimien taitaja.