Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Veri valui hädin tuskin tajuissaan pysyttelevän Tara Koivukosken silmiin, ja hän mietti, miksi sietää tällaista – ”Jos minä olen selvinnyt tästä, sinäkin voit selvitä”

Vanhempien väkivalta ja armottomuus opettavat lapsen vihaamaan itseään, sanoo esikoiskirjailija Tara Koivukoski , 38. Koivukoski tietää mistä puhuu. Hänelle väkivalta ja henkinen kaltoinkohtelu oli niin tuttua lapsesta saakka, että siitä tuli ikään kuin koti. – Alistettu lapsi saattaa alkaa pitää fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa osana "rakkautta", Koivukoski kuvailee. – Näin kävi minulle. Tällä on ollut valtava vaikutus elämääni ja valintoihini. Koivukosken lapsuudenkodin tiukan uskonnollinen ilmapiiri oli nujertava. Vanhemmat eivät reagoineet lastensa tarpeisiin edes silloin, kun näiden koskemattomuutta loukattiin vakavasti. – Normaalisti ihminen pakenee tai hyökkää, jos häntä uhataan, Koivukoski sanoo. – Olin hiljainen ja vetäytyvä lapsi. Minusta tuli lamaantuja ja alistuja. En oppinut, että minullakin on oikeuksia. Koivukosken esikoiskirja Rikottu enkeli on selviytymistarina väkivallan loputtomassa syöksykierteessä. Kirjan nimi viittaa hänen selkäänsä tatuoituihin siipiin. – Halusin ehjät, joilla pystyi taas lentämään, sillä elämä oli rikkonut edelliset, hän kertoo kirjassaan. "Eka kerta" oli raiskaus "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan", oli Koivukosken ankaran uskonnollisen isän kasvatusmotto. Isälle Jumalan tahto asettui aina lasten tarpeiden edelle. Isä oli perheenpää, jota kenenkään kotona ei sopinut vastustaa. Äidin rooliin kuului kodin pitäminen siistinä, ruuanlaitto ja lasten pukeminen moitteettomasti. Kaiken piti näyttää hyvältä ulospäin. Isän antamat selkäsaunat olivat tavallisia. Mutta noihin aikoihin monissa perheissä viuhui remmi, eikä Koivukoski osannut pitää sitä kummallisena. Epäempaattisuus oli kuin muuri, johon isäänsä kaikesta huolimatta ihaileva pikkutyttö törmäsi jatkuvasti. Noina kipeinä hetkinä äiti käänsi selkänsä ja meni pois. Sukulaismies kouri ja ahdisteli kaksostyttöjä vuosikaudet keneenkään puuttumatta. Kun Koivukoski joutui raiskatuksi festareilla 16-vuotiaana, esiaviollisen seksin jyrkästi tuomitseva isä nimitti häntä huoraksi. – Olin toivonut isältä tukea ja apua, armoa. Se satutti saatanasti. Raiskaus oli Koivukosken ensimmäinen kokemus seksistä. Parisuhteet täynnä lyömistä Koivukosken parisuhteet ovat olleet täynnä sadistista kontrollointia, väkivaltaa ja pelkoa. Hän valitsi vääriä miehiä. – Monilla julmilla ihmisillä on korea ulkokuori. He lupaavat paljon, puhuvat kauniisti ja lipevästi, Koivukoski sanoo. – Yltiöpäinen ihailu on yksi vaaran merkeistä. He haluavat edetä suhteessa mahdollisimman nopeasti ja toisen kontrollointi alkaa heti. Koivukoski pitää hälyttävänä, jos kulissien merkitys on korostunut ihmisen elämässä. Hän on saanut turpiin lähimmiltään ja niiltä, joita ei ole tuntenut. Viranomaiset ovat jättäneet pulaan kerta toisensa jälkeen, ja oikeusjärjestelmä kääntänyt selkänsä. – Kun ensimmäisen raiskauksen jälkeen alaikäisenä karkasin kotoa ja poliisit ottivat kiinni, he riisuttivat minut alasti ja huomauttelivat ulkonäöstäni. Se oli kuin uusi raiskaus, Koivukoski kuvailee. Festaritapahtumasta poliisi ei Koivukosken mukaan halunnut kirjata rikosilmoitusta, näyttö ei olisi muka riittänyt. Vuosia myöhemmin Koivukoski pyysi lastensuojeluviranomaisia ja poliisia pelastamaan hänet ja hänen kaksi pientä lastaan väkivaltaisen exän kynsistä. Viranomaiset sanoivat tarvitsevansa häneltä ensin kirjallista näyttöä aiemmasta väkivallasta. – Soita sitten, kun se hakkaa sut, Koivukoski kertoo poliisin vastanneen. Samaan aikaan ex-mies seisoi humalassa ovella ja lateli uhkauksia. Väkivallalla hallitsevia kaikkialla Maailma ei ole mustavalkoinen, Koivukoski sanoo. Hyvien riveissä on pahoja ja pahojen riveissä hyviä. – Jokaisessa ihmisessä on hyvää ja pahaa, Koivukoski sanoo. – Fyysisen tai henkisen väkivallan avulla hallitsevia on kaikissa ihmissuhteissa. Niitä on sukulaisissa, ystävissä ja työpaikalla. Kun Koivukoski erosi lastensa väkivaltaisesta isästä, tämä ei halunnut päästää irti. Äidin ja lasten piti muuttaa kerta toisensa perään, sillä mies uhkasi tappaa lapset. Lastensa isää paetessaan hän oli tutustunut isoon tatuoituun moottoripyöräjengiläiseen. Jengiläinen teki sen, mihin viranomaiset eivät kyenneet: ajoi väkivaltaisen exän tiehensä. Väkivaltainen raiskaus jengitiloissa Jengiläisestä tuli Koivukosken ystävä. Romantiikkaa suhteeseen ei sisältynyt. – Yhtä lailla kuin kiltinnäköisetkin ihmiset, myös karun ja pelottavan näköiset voivat olla kaikkea muuta kuin miltä näyttävät, Koivukoski sanoo. Koivukoski löysi nahkaliiveihin pukeutuneiden tatuoitujen jättiläisten rinnalta turvapaikan, jossa ihmisiin saattoi taas luottaa ja he olivat luottamuksen arvoisia. Väkivallalta Koivukoski ei kuitenkaan päässyt karkuun. Vaikka naisten kimppuun käyminen oli liivikerhon sääntöjen mukaan ehdottoman kiellettyä, yksi jengiläisistä raiskasi Koivukosken kerhon tiloissa erittäin väkivaltaisesti. Tieto raiskauksesta päätyi vasta vuosien kuluttua kerhon valtakunnallisen johdon korviin ja tekijä erotettiin. Oikeuden hakemista vaikeutti se, että tekijä oli jengiläinen ja tekopaikka jengitila. Koivukoski oli yhä lojaali kerholle, eikä halunnut muille kerholaisille vaikeuksia puhumalla poliisille. Lopulta hän kuitenkin teki rikosilmoituksen. Kynnys sen tekemiseksi oli pilvenpiirtäjän korkuinen. Tutkinta ja oikeusprosessi kestivät vuosia. Lopputuloksena oli syyttämättäjättämispäätös. – Oikeusjärjestelmä uskoi tekijää. Tunsin itseni häväistyksi. Moitteilla isän ääni Koivukoski valitsi jälleen väärän miehen. Eräänä päivänä hän istui veret silmiin valuen miehen asunnon lattialla. Vamma päässä oli niin paha, että hän pelkäsi kuolevansa. – Aloin miettiä, että miksi siedän tällaista – mistä se tulee. Päädyin vihdoin miettimään isäsuhdettani, Koivukoski kertoo. Kelpaamattomuuden ja arvottomuuden tunteet olivat vaivanneet Koivukoskea koko elämän. Parantumisprosessi käynnistyi, kun hän huomasi, että moitteilla oli isän ääni. Väkivalta on tabu Tänään Koivukosken kokemuksista tulee julkisia, kun esikoiskirja ilmestyy. – Totta kai minua kauhistuttaa paljastaa haavani kaikille. Mutta vielä enemmän minua kauhistuttaa se, ettei näistä asioista puhuta, hän sanoo. Väkivalta on tabu. Väkivaltaa ei haluta nähdä arjessa, siitä ei saa puhua, eikä siihen haluta puuttua. Näin Koivukoski asian näkee. – Naapurin Reino saa rauhassa hakata Lissuaan seinän takana. – Jos keskeyttää väkivallan, voi saada itse syytteen pahoinpitelystä. Jos kertoo tulleensa hakatuksi, voi seurata kunnianloukkaussyyte, Koivukoski listaa. Maailman onnellisin maa on täynnä lakeja, jotka kääriytyvät pahantekijöiden suojaksi. Väkivalta on uhrin häpeä, kertovathan sen tilastotkin. Koivukoski viittaa tällä Amnestyn selvitykseen, jonka mukaan esimerkiksi vain alle kolmannes poliisille ilmoitetuista raiskauksista johtaa syytteeseen ja 17 prosenttia langettavaan tuomioon. – Jos raiskaajat ja pahoinpitelijät eivät joudu vastuuseen, miksi he lopettaisivat? Seksuaalirikosten yhteydessä keskustelu pyörii yhä naisten pukeutumisessa ja turvakoteja suljetaan. – Eikö maailman onnellisimmassa maassa naistenkin pitäisi olla turvassa? Koivukoski kysyy. "On uskallettava puhua" Koivukoski on ammatiltaan sairaanhoitaja. Tällä hetkellä hän lukee yliopistossa psykologiaa ja oikeuspsykologiaa. Hänellä on läheisiä ystäviä liivikerhoissa. Selkärankaan juurtunut pelko on hellittämässä. Koivukoski kirjoittaa tietokirjaa seksuaalisesta väkivallasta toipumisesta. Unelmat ovat kuin askelia eteenpäin, ne pitää ottaa yksi kerrallaan. – Ystäväni sanoin: jokaisella päivällä pitäisi olla onnellinen loppu. Sellaista rauhallista elämään minä odotan, Koivukoski sanoo. Hänen suurin haaveensa on auttaa ammatikseen väkivaltaa kokeneita naisia. Koivukoski toivoo, että yhteiskuntakin asettuisi vielä joku päivä oikeasti suojelemaan uhreja. – On uskallettava puhua. Jos minä olen selvinnyt tästä, sinäkin voit selvitä, Koivukoski sanoo.