Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Miten käy puistojen? - Hoidetaan olemassa olevia puistoja, ei rakenneta elävöittämiskeskuksia

Olemmeko unohtaneet jo olemassa olevat puistot? Tammelantoria reunustavan Tammelan puistokadun vieressä on valtavan kokoinen Emil Aaltosen puisto. Koko torin mittainen, leikkipaikkoineen, terassiravintoloineen, suihkukaivoineen sekä lukuisine levähdyspaikkoineen. Koskipuisto lienee kaikille tuttu, myös vieraspaikkakuntalaisille. Ei sitäkään ole eilen perustettu. Puisto jatkuu halkojen koko kosken partaan jatkuen viehättävään Tammerin puistikkoon. Lähiympäristö tarjoaa kaiken, mitä toivoa voi. Meillä on Pyynikki, Hämeenpuisto, Armonkallio, Näsikallio, Eteläpuisto, Vanha kirkkopuisto, vain muutamia mainitakseni. Nauttikaamme ja hoitakaamme puistojamme, ennemmin kuin rakennamme keinotekoisia elävöittämiskeskuksia paikkoihin, joihin ne eivät sovellu. Tyhjä Hämeenkatu ei todellakaan innosta ketään, sen pitäisi olla sykkivä liikenteenväylä läpi kaupungin. Jo ilmastommekin rajoittaa kadulla vietetyn oleilun lähinnä kesäaikaan. Puolet kaupungin väestöstä on keski-ikäisiä, joten kaupunkipyöräilykään ei ole ihan ykkössijalla. Joten nauttikaamme kauniista puistoistamme, jotka meillä jo on.