Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Trump kiistää valehdelleensa koronaviruksesta – "lievensi" vaaroja julkisuudessa

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump kiisti torstaina tiedotustilaisuudessa, että olisi valehdellut amerikkalaisille koronaviruksen vaarallisuudesta. Veteraanitoimittaja Bob Woodwardin uudessa kirjassa Rage (raivo) kerrotaan presidentin reaktiosta koronavirukseen. Trumpin kerrotaan myöntäneen, että hän yritti vähätellä koronaviruksen vaaraa pandemian varhaisvaiheessa. Asia ilmenee Woodwardin ja Trumpin keskustelusta, joka on nauhoitettu. Julkisuudessa Trump kuitenkin on toistuvasti kertonut amerikkalaisille, ettei virusta tarvitse pitää kovinkaan suurena vaarana ja että se "katoaa" itsestään. Torstaina Trumpilta kysyttiin tiedotustilaisuudessa, miksi hän oli valehdellut amerikkalaisille. –  En valehdellut, Trump vastasi. Trumpin mukaan hän "lievensi" vaaroja julkisuudessa, jotta ihmiset pysyisivät rauhallisina. –  Mielestäni teimme mahtavaa työtä. En halua hyppiä ja huutaa "kuolema, kuolema!" Trump sanoi. Mielipidekyselyt osoittavat, että noin kaksi kolmasosaa amerikkalaisista ei hyväksy Trumpin koronaan liittyvää toimintaa. Yhdysvalloissa on raportoitu lähes 200 000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Biden tarttui kirjapaljastuksiin Woodwardin kirja julkaistaan virallisesti ensi viikolla, mutta siitä julkaistiin otteita keskiviikkona. Kirja on jo ehtinyt nostattaa runsaasti kuohuntaa, ja muun muassa marraskuun presidentinvaaleissa Trumpin haastava demokraattien Joe Biden tarttui kirjan koronapaljastuksiin. –  Hän tiesi miten tappava se oli. Hän valehteli amerikkalaisille. Hän tietoisesti ja vapaaehtoisesti valehteli sen aiheuttamasta vaarasta kuukausien ajan, Biden suomi Trumpia. Valkoisen talon tiedottaja Kayleigh McEnany on sanonut toimittajille, että vähättelemällä vaaraa Trump halusi tyynnytellä yleisöä. –  On tärkeää ilmaista luottamusta, on tärkeää ilmaista levollisuutta. Presidentti ei ole koskaan valehdellut amerikkalaiselle yleisölle covidista, McEnany sanoi. Moni ihmettelee haastatteluiden määrää Kritiikkiä kohdatessaan Trump usein syyttää "valemediaa" ja väittää, ettei nimettöminä medialle puhuneita lähteitä ole olemassa. Nyt sama taktiikka ei toimi, koska Woodwardilla on hänen ja Trumpin välisistä keskusteluista nauhoitteet. Trump ihmetteli torstaina Twitterissä, miksei veteraanitoimittaja ollut kertonut hänen kommenteistaan jo aiemmin julkisuudessa, jos piti niitä varallisina. –  Koska hän tiesi, että ne olivat hyviä ja asianmukaisia vastauksia. Rauhallisuutta, ei paniikkia! Trump sanaili. Moni muu on puolestaan ihmetellyt, miksi Trump päästi Woodwardin niin usein Valkoiseen taloon vaalivuonna. Toimittaja teki presidentin kanssa 18 haastattelua ja oli täysin avoin niiden nauhoittamisesta. –  Tein sen uteliaisuudesta, Trump kertoi torstaina. Tiedottaja McEnany puolestaan selitti Trumpin antaneen haastattelut, "koska tämä on historian avoimin presidentti".