Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Hervannan keskusta laajenee – huoltoasemien ja parkkipaikkojen tilalle on tulossa liikerakentamista ja kerrostaloja 1 200 asukkaalle

Hervannan keskusta on laajenemassa täydennysrakentamisen myötä. Hervannan pohjoisosaan nykyisten polttoaineen jakeluasemien ja pysäköintialueiden tilalle on tulossa viiden korttelin alue noin 1 200 asukkaalle. Tampereen yhdyskuntalautakunta hyväksyi alueen asemakaavaehdotuksen tällä viikolla. Kaavaehdotus menee vielä kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi. Uudet korttelit eivät tule kilpailemaan nykyisten Matrix-tornien kanssa korkeudessa. Hervannan valtaväylän molemmin puolin sijaitseviin kortteleihin rakennetaan 10 kerrostaloa, jotka ovat 4–7-kerroksisia. Talojen julkisivumateriaaliksi tulee paikalla muurattu tiili tai rappaus. Katujen ja aukioiden puolella parvekkeiden tulee olla sisäänvedettyjä. Kokonaisratkaisun pohjana on toiminut vuonna 2017 ideakilpailun voittanut BST-arkkitehdit oy:n laatima ehdotus "Keinutaan", jota on jatkotyöstetty kaavaprosessin aikana yhteistyössä kaupungin kanssa. Aloitus- ja valmisteluvaiheissa kaava-alue oli laajempi. Asemakaavaehdotusta laadittaessa päätettiin, että asemakaavaehdotus laaditaan kahdessa palassa. Orivedenkadun eteläpuolen asemakaavaehdotus on ajoitettu kaavoitusohjelmassa vuodelle 2021. Pieniä kaupunkiaukioita Nyt yhdyskuntalautakunnan hyväksymässä asemakaavassa täydennysrakennettaviin kortteleihin sijoittuu myös liike- ja toimistotilaa vähintään 2 400 kerrosneliömetrin verran. Liiketilat sijoittuvat aukioiden yhteyteen. Asemakaava-alueen aukiot, kulkuväylät ja sillat on nimetty Tampereen kaupungin kadunnimitoimikunnan esityksen pohjalta. Nimistön teemana ovat maanosat: Aasia, Afrikka, Oseania ja Eurooppa. Insinöörinkadun varsi rakentuu kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä suosivaksi kaupunkiympäristöksi. Kadun varrelle tulee puuistutuksin elävöitettyjä pieniä kaupunkiaukioita, jotka liittyvät Hervannan valtaväylän yli toteutettaviin kahteen kävelyn ja pyöräilyn siltaan alueen pohjoisosassa ja keskellä. Insinöörinkadun länsi- ja itäreunaan toteutetaan yksisuuntainen pyörätie ja jalkakäytävä. Raitiotien rakentuminen Insinöörinkadulle muuttaa kadun liikenteellistä roolia joukkoliikennepainotteiseksi. Välillä Opiskelijankatu–Orivedenkatu Insinöörinkatu on joukkoliikennekatu, missä on samalla sekä raitioliikenteen että bussiliikenteen pysäkkipari. Bussiliikenteen reiteiksi jäävät Insinöörinkadun eteläosa, Orivedenkatu ja Tieteenkatu koko matkaltaan. Hervannan valtaväylän tilavarausta kavennetaan ja ajoratoja siirretään itään päin. Toteutus alkaa vuonna 2022 Alueen kokonaisrakennusoikeus on 62 750 kerrosneliömetriä. Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueiden rakennusoikeus on 54 350 kerrosneliömetriä, josta liike- ja toimistotilaa on toteutettava vähintään 2 400 kerrosneliömetriä. Maanpäälliselle pysäköintitalolle on kaavassa 8 000 kerrosneliömetriä ja polttoaineen jakeluasemalle 400. Nykyiset polttoaineen jakeluasemat poistuvat, mutta asemakaavassa on tilavaraus yhdelle uudelle keskustamaiseen kaupunkiympäristöön soveltuvalle pienelle jakeluasemalle. Nykyiset maanpinnalle sijoittuvat pysäköintialueet poistuvat ja ne muuttuvat rakenteelliseksi pysäköinniksi. Yleisten alueiden ja infran tarkempaa suunnittelua ja toteutusta ohjaamaan on tehty selvitykset ja suunnitelmat liikenteestä, viherympäristöstä ja kuntatekniikasta. Toteutussuunnittelu käynnistyy näiden pohjalta kesällä 2020 ja suunnitelmat valmistuvat vuonna 2021. Toteutus alkaa todennäköisesti vuoden 2022 alussa.