Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Stora Enso aikoo sulkea sanomalehtipaperikoneen Ruotsissa – ei henkilöstövaikutuksia Suomeen

Stora Enso tiedotti keskiviikkona suunnittelevansa sanomalehtipaperikoneen sulkemista Hylten tehtaalta Ruotsista. Sanomalehtipaperin tuotanto jatkuisi toisella tehtaan paperikoneella. Suljettava kone käyttää keräyspaperia. Tuotantoon jäisi termomekaanista massaa hyödyntävä sanomalehtipaperikone, mikä parantaisi yhtiön mukaan tehtaan kilpailukykyä. Taustalla on sanomalehtipaperin pitkään jatkunut kysynnän lasku, jota koronakriisi on kiihdyttänyt. Ei irtisanomisia Suomessa Yt-neuvottelut Hyltessä koskevat enintään 140 työpaikkaa. Storan Enson viestintäjohtaja Satu Härkönen kertoo, ettei sanomalehtipaperikoneen sulkemisella ole vaikutusta yhtiön työntekijöihin Suomessa. Hylten tehtaalla on 430 työntekijää, Ruotsissa yhteensä noin 5 500. Suomessa Stora Ensolla on noin 6 500 työntekijää. Kotimaassa yhtiö ei tuota sanomalehtipaperia. Anjalankosken tehdas Kouvolassa tuottaa kirjapaperia, Veitsiluodon tehdas Kemissä muun muassa kopiopaperia. Oulussa on meneillään paperitehtaan muunnos painopaperista kartonkiin. Sanomalehtipaperin valmistus jatkuu Hylten lisäksi Belgian Langerbruggen ja Saksan Sachsenin tehtailla. Vähentää neljänneksen yhtiön tuotantoa Stora Enson suunnitelma toteutuessaan vähentää yhtiön sanomalehtipaperin tuotantoa noin neljänneksen, 235 000 tonnia. Koko Euroopan kapasiteetista vähenisi noin 4 prosenttia. Elokuussa kilpaileva UPM ilmoitti sulkevansa Kaipolan sanomalehtipaperia valmistaneen tehtaan Jämsässä. Sanomalehtipaperin valmistaminen Suomessa loppuu.