Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Suomen suurin simulaattori aukeaa ampujille Parkanossa – rakennettiin entiseen kenkätehtaaseen

Viime kesänä yli 20 000 kävijän Pirkanmaan Erämessut Parkanossa järjestäneet parkanolaiset rysäyttävät jälleen. He rakensivat entisestä kenkätehtaan ruokalasta Elämyskellarin, Suomen suurimman ja monipuolisimman ammunta- ja metsästyssimulaattorin. Erämessujen ja simulaattorin takana on viiden innokkaan erästäjän ja metsästyksestä kiinnostuneen tekijän yhdistys Elämyksentekijät ry. Onnistuneiden, mutta työläiden messujen ansiosta ryhmä kasvoi viime kesänä neljällä. – Me viisi päätimme tehdä toiminnasta ympärivuotista. Saimme EU:lta Leader-rahaa 11 800 euroa ensimmäiseen vaiheeseen, mutta nälkä kasvoi syödessä. Nyt Elämyksentekijöillä on liikuteltava, neljä metriä leveä valkokangas ja videotykki myös muita tapahtumia varten, esimerkiksi telttaan tai sisätiloihin. Koko paketti on maksanut lähes 50 000 euroa, muualla yrittäjinä toimivat Jani Kallioniemi ja Janne Keskinen kertovat. Avustuksen päälle messutuotoista kertyi osa laiteostoon, loput viisikko on rahoittanut omasta pussista. Muut aktiivit Elämyksentekijöissä ovat Timo Ojalainen , Klaus Myllymäki ja Satu Kallioniemi . He kaikki ovat talkoilla järjestelijöinä, Erämessuilla on palkattu työntekijä ympäri vuoden. Kiinteästi asennetun simulaattorin liikkuvat kuvat toimivat kolmiulotteisina kahdella videotykillä. 7,5 metriä leveällä videokankaalla linnut, hirvieläimet, villisiat sun muut tähtäyskohteet liikkuvat lähes "oikealla" tavalla ja vauhtia riittää. Kun kankaalle mahtuu räiskimään kaksi yhtä aikaa, kisa pisteistä koukuttaa nopeasti. – Pääyhteistyökumppanimme on Lynx Rifles Tampereelta. Junioreille on omat kaksi pientä kivääriä. Aikuisille on nyt kaksi kivääriä punapistetähtäimellä, kaksi haulikkoa ja kaksi pistoolia. Tulossa on vielä kaksi kiikaritähtäimellä varustettua kivääriä. Paikka on auki tilauksesta erämessujen nettisivujemme kautta. – Pidämme kävijöille 15–20 minuutin koulutusjakson alkuun, sen jälkeen jokainen pystyy käyttämään laitteistoa. Isojen ryhmien kanssa meitä on 1–2 pyörittämässä toimintaa, Keskinen valottaa. Elämyskellarin yläpuolella toimii Tammelami oy:n kalustetehdas Parkanon Kallion kaupunginosassa. Simulaattorikellari avaa ovensa kaikille avoimessa tilaisuudessa ensimmäisen kerran 22. marraskuuta. Kolmannet Pirkanmaan Erämessut ovat puolentoista vuoden päästä 11.–13. kesäkuuta 2021, mutta niiden järjestäminen on jo täydessä vauhdissa. Järjestäjät ovat kiertäneet kaikki Suomen erämessut nähdäkseen, mikä toimii Parkanossa jalostettuna. Erämessuja on vuorovuosin Riihimäellä, Kuopiossa ja Oulussa. Pori järjestää Länsi-Suomen Erämessut uutena ensi kesänä.