Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Topias Laine kiskaisi ennätyksensä keihäskarsinnan avausheitolla

Topias Laine löysi ennätysvireen alle 20-vuotiaiden yleisurheilun EM-kisojen keihäskarsinnassa Ruotsin Boråsissa. Laine selvitti karsinnan avausheitollaan, kun keihäs tuli maahan 76,26 metrin kohdalla. Tulos kohensi Laineen ennätystä yli metrillä ja ylitti kirkkaasti 72 metrin karsintarajan. – Verryttelyssä heitin vielä aika maltilla. Tuohon ensimmäiselle kierrokselle hain sitten sellaista hyvää, rentoa heittoa. Toivoin tietysti, että sillä menisi karsintaraja, Laine sanoi Urheiluliiton tiedotteessa. Laine, 18, on jo kokenut arvokisakävijä, joka on tottunut menestymään. Hän voitti viime syksynä nuorten kesäolympialaiset Buenos Airesissa ja otti aiemmin kesällä pronssia 17-vuotiaiden EM-kisoista. Uran ensimmäistä alle 20-vuotiaiden arvokisafinaalia hän odottaa luottavaisena. –  Karsinnassa nähtiin, että kaikki ovat hyvässä kunnossa. Saa sitten nähdä, mitä sunnuntaiksi luvattu sade porukalle tekee. Itse olen siihen valmis, Laine sanoo. Kärkimiehet yli 77 metriin Laine oli karsinnassa kolmas. Voiton vei Latvian Krisjanis Suntazs ennätyksellään 77,75. Tällä kaudella 79,82 heittänyt Belgian Cedric Sorgeloos oli toinen 77,49 kantaneella heitolla. Sunnuntain finaaliin ylsi myös Teemu Narvi , joka kiskaisi kolmannellaan kesän parhaansa 74,20 ja oli kuudes. –  Tuo heitto jätti hyvän fiiliksen. Jos 74 metriä menee tuollaisella heitolla, kun heitto osuu kohdalleen ja keihäs lähtee asentoon, se on paljon pidemmällä, Narvi tuumi. Narvi on kilpaillut maltilla tänä kesänä olkapäävaivan takia. Silti hänellä on kaikki edellytykset heittää hyvin sunnuntaisessa finaalissa, eikä kisapäivälle ennustettu sade kiusaa. – Ei sillä ole mitään väliä, Narvi totesi säästä. Aleksi Yli-Mannila oli karsinnassa 19:s heitettyään 66,89. Finaaliin vaadittiin 70,96.