Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Suomi ennakko-ostosopimuksessa mukana: Lääkeyhtiö AstraZeneca keskeyttää koronarokotetestinsä – syynä koehenkilön selittämätön sairastuminen

Lääkeyhtiö AstraZenecan ilmoitus koronarokotetestauksen keskeyttämisestä kertoo siitä, että tutkimuksessa noudatetaan sovittuja turvallisuussääntöjä ja käytäntöjä, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek . Kun testissä on mukana suuria joukkoja ihmisiä, on odotettavissa, että joku heistä sairastuu testin aikana, Nohynek sanoi STT:lle. AstraZeneca on kehittänyt rokotetta Oxfordin yliopiston kanssa. Yhtiön koronarokotetutkimus on jo pitkällä, eli edennyt kolmannen vaiheen kliinisiin tutkimuksiin. Yhtiö kertoi päättäneensä testien keskeytyksestä sen jälkeen, kun yksi vapaaehtoisista koehenkilöistä sairastui selittämättömästi. Yhtiön mukaan testaustauko on rutiinitoimenpide, eikä se kommentoinut tapauksen yksityiskohtia tarkemmin. Rokotetestejä on tehty eri maissa. Financial Timesin mukaan sairastuminen liittyy Britannian tutkimushaaraan. Rokotteen valmistumisen aikataulu ei THL:n Nohynekin mukaan välttämättä viivästy ollenkaan, jos ilmenee, ettei sairastumisella ole yhteyttä rokotteeseen. –  Jos on kysymys muutamasta päivästä, eihän se mitenkään vaikuta. Jos on syytä epäillä, että kyseessä on rokotteeseen itseensä liittyvä asia, totta kai se tulee silloin viivästyttämään. Tällä hetkellä on vielä liian varhaista sanoa, mistä on kysymys. Kliinisissä tutkimuksissa on riippumaton turvallisuusseurantaryhmä, joka tarkkailee tutkimuksen aikana tapahtuvia vakavia tapahtumia. Vakavaksi määritellään tapaukset, joissa tutkimuksessa mukana oleva henkilö joutuu sairaalahoitoon –  Nyt jäitä hattuun ja odotetaan, mitä turvallisuusseurantaryhmä lausuu. Tämä kertoo sen, että tutkimuksen turvallisuusmekanismi ja seuranta toimii niin kuin on odotettu. Suomi hankkimassa vähintään kolmen eri vaikutusmekanismin rokotteita Myös sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri Sari Ekholm korostaa, että rokotetestauksen väliaikainen keskeytys ei ole yllättävää tai poikkeavaa. –  On odotettavaa, että jossain vaiheessa jonkin valmisteen kohdalla jotain tämäntapaista tulee. Jää nähtäväksi, onko tämä vain hidaste ja nopeasti selvitetty vai jotain isompaa. On normaalia lääketutkimusta ja normaalia rokotekehitystä, että tällaisia asioita tapahtuu, Ekholm sanoi STT:lle. Maailmanlaajuisesti on kehitteillä yli 200 koronarokoteaihiota, jotka jakautuvat seitsemään eri tyyppiin. Ekholm kertoo, että EU:n yhteishankinnassa on tällä hetkellä useammalla eri vaikutusmekanismilla toimivia rokotteita. Suomi on mukana EU:n yhteishankinnoissa koronarokotteen saamiseksi ja aikoo osallistua myös tuleviin yhteishankintoihin. –  Suomi on kiinnostunut hankkimaan vähintään kolmen eri vaikutusmekanismin rokotteita, Ekholm totesi. AstraZenecan kanssa on tehty ennakko-ostosopimus EU-komissio käy neuvotteluja useiden eri rokotevalmistajien kanssa. Tällä pyritään varmistamaan se, että vaihtoehtoja riittää, vaikka yksittäisen valmistajan rokotetutkimus epäonnistuisikin. Euroopan komissio ilmoitti elokuussa tehneensä AstraZenecan kanssa jäsenmaiden puolesta ennakko-ostosopimuksen mahdollisesta koronavirusrokotteesta. Sopimus kattaa 300 miljoonaa rokoteannosta sekä mahdollisuuden 100 miljoonaan lisäannokseen, kun rokote on todettu turvalliseksi ja toimivaksi. Komissio on tähän mennessä allekirjoittanut vastaavan sopimuksen jo kuuden yhtiön kanssa.