Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Aloitin meditoinnin Satakunnankadun liikennevaloissa sillä tiedän, miksi jopa 20 ihmistä seisoo odottamassa pääsyä suojatielle

Takaa tuleva yllättävä pyöräilijä havahduttaa aamu-unisen kävelijän Tampereella kohdassa, jossa kulkukäytävän jako kahteen ontuu rakennustöiden vuoksi. Pyöräilijä ei soita kelloa, vaan sanoo, että olen viivan väärällä puolella ja osoittaa sormellaan jalankulkijat ja pyöräilijät erottavaa maalisuttua kadussa. No niinpä, ajattelen. En pukahda mitään, vaan otan askeleen vasemmalle nyt, kun tiedän, että minut ja kumppanini yritetään ohittaa. Takana on nimittäin muutama viikko menestyksekästä meditointia erilaisissa liikenteen tilanteissa. Aloitin meditoinnin Satakunnankadun liikennevaloissa siksi, että tuntui turhauttavalta nostattaa verenpainetta kahdesti viitenä päivänä viikossa. Odottavan aika on näissä valoissa pitkä, mutta siihen on syynsä. Tiesin syyn jo aiemminkin, mutta se ei auttanut. Sisäistin sen vasta, kun Tampereen kaupungin liikenneinsinööri Katja Seimelä vastasi haastattelussa kysymykseeni Satakunnankadun ylittämisen vaikeudesta. Muistikuvat tuosta hetkestä auttavat rauhoittumaan liikennevaloihin ja kertomaan itselle, että Satakunnankatu on osa autoilijoille varattua kehää. Pitäähän heidänkin päästä kulkemaan jostain. Eiväthän lehmätkään lennä, kuten sanotaan. Päivittäin havaitsen kanssakulkijan hermostuneen ilmeen valojen vaihtumista odotellessa. Saatan hymyillä toivoen, että se tarttuu. Välillä hymy leviääkin. Olen mielessäni suunnitellut valoihin kylttiä, joka kertoo, miksi jopa 20 ihmistä seisoo molemmin puolin katua odottamassa ylipääsyä. Tosin se olisi liian helppoa, eikä realiteettia tarvitsisi silloin sisäistää, vaan mutina jatkuisi. Jos sisäistäisimme asioita, liikenne soljuisi nykyistä leppoisammin. En tarkoita nopeutta, vaan asennetta, joka vaikuttaa toki suotuisasti myös nopeuteen. Jarrutukset ja väistämiset jäisivät nykyistä vähemmälle. Soita siis kelloa, pysy omalla kaistallasi, älä tee äkkipysähdyksiä tai -askelluksia suuntaan tai toiseen. Virheitä sattuu ja tapahtuu itse kullekin, joten pidetään suut ja keskisormet supussa. Pari asiaa jäytää vielä meditoijan mieltä. Jos autoilijoille annetaan esimerkiksi Satakunnankadulla ansaitusti pitkät valot ahtaassa keskustassa, miksi sitä oikeutta pitää käyttää väärin? Lähes joka ainut kerta joku ajaa läpi vanhoilla punaisilla eli jalankulkijoiden vihreillä. Sitä ei voi luokitella muuksi kuin piittaamattomuudeksi muista ihmisistä. Samoin sitä, että vähintään yhtä usein pyöräilijä laskettelee ajokillaan tilannenopeuksista piittaamatta. Samoin sitä, että jalankulkija seisoa töröttää pyöräkaistan suojatien päällä valojen vaihtumista odottaessaan. Kirjoittaja on Aamulehden uutistiimin toimittaja.