Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Ulkoministeri Pekka Haavisto kommentoi USA:n Iran-iskua: ”Ensitiedot tilanteesta ovat erittäin huolestuttavia”

Iranin vallankumouskaartin al-Quds -erikoisjoukkojen komentaja Qassim Suleimani kuoli varhain perjantaina Yhdysvaltain tekemässä raketti-iskussa Bagdadin kansainväliselle lentokentälle . Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon vahvisti iskun jälkeen, että presidentti Donald Trump oli määrännyt korkea-arvoisen Suleimanin tapettavaksi. – Ensitiedot tilanteesta ovat erittäin huolestuttavia. Kun ajattelee sitä alueen epävakautta jo tällä hetkellä, niin on selvä, että tällainen isku voi hetkellisesti tai jopa laajemmin lisätä sitä, ulkoministeri Pekka Haavisto sanoo. Professori Hannu Juusola luonnehti, että Yhdysvaltain isku oli kuin heittäisi tulitikkuja kuivaan heinäkasaan . Miten itse luonnehtisitte sitä? – Itse ajattelen ensin niitä siviilejä, jotka ovat eläneet tällä alueella, sekä Irakissa että Iranissa, pitkään jatkuneessa turbulenssissa. Tämä (isku) varmasti lisää vielä turbulenssia. Haavisto muistuttaa, että Euroopan unioni on pyrkinyt ylläpitämään keskusteluyhteyttä Iranin kanssa myös ydinasesopimuksen osalta. – Tällaisessa hetkessä nämä keskusteluyhteydet Iranin ja Yhdysvaltain välillä olisivat elintärkeitä, että siellä pystyttäisiin tällaisista asioista suoraan puhumaan. Iranin korkein uskonnollinen johtaja Ali Khamenei vakuutti perjantaina, että Iran kostaa Yhdysvaltain iskun. Mitä nyt on odotettavissa? – Ensinnäkin toivottavasti vielä harkittaisiin sitä, että lähdetäänkö tällaisen eskalaation tielle. Se, että viisaasti pidättäydyttäisiin kuitenkin vastaiskuista, olisi kaikkein paras ratkaisu. – Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen tämän alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevien maiden herkkä tilanne. Siellä on Saudi-Arabia, Arabiemiraatit ja tietysti Israel. He varmasti tuntevat tämän huolen nahoissaan. Nyt on vaikea sen enempää spekuloida, minkälaisesta uhkauksesta on kysymys. Yhdysvaltain presidentinvaaleihin on tänään tasan 10 kuukautta. Oliko isku osa Trumpin vaalikampanjaa? – Jos katsoo presidentti Trumpin aikaisempaa historiaa, niin vaikka puheita on ollut moneen suuntaan, niin hänhän on ollut hyvin pidättyväinen Yhdysvaltain viemisessä suoriin sotilaallisiin konflikteihin tai konfrontaatiotilanteisiin. Haavisto huomauttaa, että Hormuzinsalmen kriisissä toimittiin lopulta maltillisesti, vaikka mustat pilvet leijuivat yläpuolella. – Tietysti tätä toivoisi tässäkin tilanteessa, että tällaisen kriisin ei annettaisi kärjistyä. Se lähtee helposti käsistä, ja koko alue muuttuu hallitsemattomaksi. Nyt Trumpin puheet eivät kuitenkaan jääneet vain uhittelun tasolle. – Tämä on juuri tämän tilanteen erityispiirre. Yhdysvaltain ajattelussa Quds-joukot ovat syyllisiä erilaisiin sotilaallisin operaatioihin amerikkalaisia vastaan, ja se on varmaan heidän toimintalogiikkansa tässä. Tietysti vaikutus koko alueeseen on tässä ehkä se, mikä kaikkein eniten huolestuttaa. Vaikuttavatko Yhdysvaltain isku ja Iranin mahdolliset kostotoimet Suomen turvallisuustilanteeseen? – Tietysti meillä on Bagdadissa suurlähetystö. Uskon, että kaikki lähetystöt kokevat yleisen turvallisuustilanteen uhanalaisemmaksi kuin aikaisemmin. Se on tällaisessa tilanteessa luonnollista. Muita suoria vaikutuksia on nyt ennenaikaista nähdä. – Tietysti sotiin ja konflikteihin saattaa liittyä iskuja myös vieraalla maalla, mikä nostaa valmiustilannetta. Haaviston mukaan Suomen hallituksen ministerit ovat keskustelleet asiasta perjantaina. – Olemme selvittäneet näiden uutisten valossa, että mikä on tilanne. Ulkoministeriön osalta olemme katsoneet omien työntekijöidemme tilannetta tuolla alueella. – Tämä ei lupaa hyvää tämän alueen turvallisuuden kannalta.