Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Terhi Kiemunki sai lähtöpassit perussuomalaisten ryhmästä Tampereella – Kohuleirillä ollut Seikku Kaita jäädytettiin paikallisyhdistyksen hallituksesta

Tampereen kaupungin varavaltuutettu Terhi Kiemunki on erotettu perussuomalaisten valtuustoryhmästä. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Lassi Kaleva kertoo tiedotteessa, että Kiemunki ei myöskään ole perussuomaisten paikallisyhdistyksen eikä koko puolueen jäsen. Tampereen perussuomalaisten paikallisyhdistyksen hallituksen ja valtuustoryhmän yhteinen kokous käsitteli tiistaina 23.7.2019 sille Terhi Kiemungilta saapuneen selvityspyyntövastauksen. Kokouksessa päätettiin, että Kiemunki ei voi enää jatkaa Tampereen perussuomalaisten valtuustoryhmässä. Kiemunki jatkaa kuluvan valtuustokauden loppuun vaalilain mukaisesti varavaltuutettuna. Kiemunki on myös sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsen. Selvityspyynnön ja erottamisen taustalla on kohu kesäleiristä. Kansallismielisten liittouman kesäkuussa järjestämällä leirillä kuvien perusteella harjoiteltiin ampumista maalitauluihin. Sosiaalisessa mediassa on arvioitu, että kuvissa saattoi olla poliitikkojen kuvia, mutta Aamulehti ei ole saanut asialle vahvistusta. Terhi Kiemunki on Kansallismielisten liittouman aktiivi. Seikku Kaita jäädytettiin yhdistyksen hallituksesta Tampereen perussuomalaisten paikallisyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Kirsi-Maarit Asplund sanoo, että Tampereen perussuomalaisten hallituksen jäsen Seikku Kaita jäädytetään hallituksen toiminnasta siihen asti, kun puolue päättää mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Asiasta päätettiin paikallisyhdistyksen tiistain kokouksessa. – Tämä tarkoittaa sitä, mitä Jussi Halla-aho julkisuudessa sanoi. Heidän tilannetta selvitetään. Me odotamme puolueen kannan, ja näin puolueen säännötkin sanovat. Meidän täytyy toimia niiden mukaan, sanoo Asplund. Kaita esiintyi kohua herättäneeltä leiriltä otetuissa kuvissa. Asplund sanoo, että hänen tiedossaan ei ole, että muita paikallisyhdistyksen jäseniä olisi ollut kesäleirillä. 24.7.2019 kello 12.16: Lisätty juttuun tieto, että Seikku Kaita jäädytetään yhdistyksen hallituksen toiminnasta. Oikaisu 25.7.2019 klo 18.40: Jutussa kerrottiin, että Kansallismielisten liittouman kesäkuussa järjestämällä leirillä muun muassa harjoiteltiin ampumista maalitauluihin, joissa oli muun muassa poliitikkojen kuvia. Sosiaalisessa mediassa on arvioitu, että maalitauluissa on saattanut olla poliitikkojen kuvia, mutta Aamulehti ei ole saanut asialle vahvistusta.