Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Hämeenpuiston sisustuspuoti supisti aukioloa Tampereella – Moni kivijalkaliike naapurustossa on tehnyt samoin

Pieni sisustustavarakauppa K5 Living pitää auki kivijalkaliikettä Hämeenpuistossa, mutta aukioloaika on supistettu neljään tuntiin. – Meillä on ollut verkkokauppa jo ennen, mutta nyt sen rooli on noussut. Se liittyy tähän koronatilanteeseen, jonka kanssa kaikki joutuvat kamppailemaan. Olemme lisänneet tuotteita verkkokauppaan ja rummutamme sen olemassaoloa, kertoo liikkeen pitäjä Liisa Hietala-Suominen . Hän pakkaa tavaraa ja vie ne Sokokselle postiin. Liisa on seurannut Hämeenpuiston naapuruston tilannetta. Suurin osa supistanut aukioloaikaa ja muutama on kokonaan kiinni. K5 Living on nyt auki arkisin kello 14–18 ja lauantaisin kello 11–15. – Asiakkaita voi käydä päivässä yksi tai kaksi, mutta haluamme kuitenkin olla auki. Kun kaikki hiljeni, putosi myynti valtavasti. Sanoisin, että pudotus oli kuusikymmentä prosenttia. Ihmisiä ei ole liikkeellä, joten ei ole ketään joka poikkeaisi. Kun ei ole ihmisvirtaa, niin sisään tulijat ovat hyvin satunnaisia. Kesästä ei vielä tiedä, mutta suurella todennäköisyydellä sisustusliike on auki. Joskus on pidetty ovet kiinni pari viikkoa heinäkuussa. Täynnä tavaraa Sisustusliike on kooltaan pieni, mutta vastikkeeksi se on täynnä tavaraa. Verkkokaupasta on ostettu kynttilöitä, koriste-esineitä, lamppuja ja mattoja. Kivijalasta on hankittu laajalla skaalalla, esimerkiksi tarjoilupöytiä, lamppuja ja lipastoja. – Meidän korona-ajan erikoispalvelumme on se, että tarjoamme ilmaisen kuljetuksen Tampereen seudulla. Tuotteen voi ostaa verkosta ja me viemme sen perille niin, että lähikontaktia ei synny. Toisaalta nyt ihmiset ovat tavallista enemmän kotona, joten he voivat katsella kotiaan uusin silmin. Ehkäpä uusi sisustustyyny, lamppu tai matto piristäisi, arvelee Liisa Hietala-Suominen. Taudin torjumiseksi liikkeessä on asiakkaille käsidesiä. Maksupäätettä ja oven kahvoja desinfioidaan jatkuvasti, kuten asiaan kuuluu. Myynnissä on pyykkietikkaa ja pesuetikkaan, sillä näinä aikoina puhtaus on tärkeä asia. – Pienyrittäjänä esitän toiveen. Jospa terveet ihmiset kannattaisivat pieniä kivijalkaliikkeitä, niin ne säilyisivät.