Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tämä kausityöntekijöiden tilanteesta tiedetään nyt: Suomeen saatetaan lennättää osaajia ulkomailta, karanteeni koskee myös heitä

Suomeen saatetaan lennättää kausityöntekijöitä ulkomailta. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kommentoi kausityöntekijöiden tilannetta hallituksen tilannekatsauksessa tiistaiaamuna. – On tunnistettu tämä tarve ehkä noin 1 500 tietynlaisesta osaajasta, joita ei voi korvata tässä tilanteessa suomalaisella työvoimalla sen vuoksi, että pitää olla tiettyjen erityiskysymysten osaaminen, Haavisto sanoi. Ainakin osa näistä työntekijöistä on Haaviston mukaan ukrainalaisia. Ukrainan ja Suomen välillä on jo käyty keskustelua yhteistyöstä, mikäli Suomi tarvitsee kausityöntekijöitä maasta. Haavisto kertoi olleensa yhteydessä Ukrainan ulkoministeriin viimeksi maanantaina. – Kävimme keskustelua siitä, miten tarvittaessa tämä yhteistyö pelaa esimerkiksi Suomen ja Ukrainan välillä näiden kausityöntekijöiden osalta. Tilauslento mahdollinen Ukrainassa kenellekään ei nyt suositella lähtöä kotimaasta. Maan ulkoministeri on kuitenkin Haaviston mukaan sanonut, että tästä säännöstä voidaan poiketa, jos Suomessa tarvitaan tiettyjä ihmisiä. – Se, miten nämä ihmiset Suomeen pääsevät tässä tilanteessa, saattaa olla, että joudutaan järjestämään esimerkiksi työnantajien puolesta charter-kone, Haavisto sanoi. Kaikkia Suomeen saapuvat henkilöt ovat nyt velvollisia pysymään karanteenia vastaavissa olosuhteissa 14 vuorokauden ajan. Kahden viikon karanteeni koskisi myös Suomeen saapuvia kausityöntekijöitä. – Tästä ollaan hyvin tarkkoja. Ihminen ei voi tulla ja vain aloittaa töitä, vaan joutuu täällä ensin kahden viikon karanteeniin. Tämä koskee myös kausityöntekijöitä. Tietty asiantuntemus vaatimus Työ- ja elinkeinoministeriön asettaman viranomaisryhmän myöhään maanantai-iltana valmistuneen arvion mukaan kausityövoiman hyödyntäminen on välttämätöntä niissä töissä, joissa aiempien vuosien työskentelyssä karttunut asiantuntemus on vaatimus. Kasvukauden käynnistämiseen vaadittavista töistä ovat jo pitkään vastanneet keväällä Suomeen saapuvat kausityöntekijät. Juuri näitä kokeneita työntekijöitä kaivataan myös Pirkanmaalla. – Kyse on nimenomaan näistä henkilöistä, jotka ovat olleet vuosia täällä ja tietävät hommat, Pälkäneellä sijaitsevan Suttisen tilan maanviljelijä Simo Laakso sanoo. – He voisivat jopa olla työnjohtajina muille. Se porukka marjatiloilta tällä hetkellä puuttuu. Portaittain töihin Kolme pirkanmaalaista marja- ja kasvitilaa ilmaisi jo alkuviikosta Aamulehdessä huolensa kausityön järjestymisestä. Tiistaina Simo Laakso kertoi seuraavansa tilannetta rauhallisesti. Hän ei näe myös kausityöntekijöiltä vaadittavaa karanteenia ongelmana. – Asioita on käsitelty jo pitkään. Kyllä kai se 14 vuorokauttakin siinä vielä menee, Laakso sanoo. Suttisen tilalle kausityöntekijät saapuisivat joka tapauksessa portaittain. Aikaisempina vuosina ensimmäiset valmistelevan työn työntekijät ovat saapuneet maaliskuun puolivälissä. Pitävä päätös Kesäpihan puutarhan toimitusjohtaja Jouni Hellstén arvioi tiistaina, että ensimmäiseksi tarvitaan pitävä päätös siitä, saavatko kausityöntekijät ylittää rajan. Vaikka lupa saataisiin, monta kysymystä on yhä auki. Valkeakoskella toimiva puutarha oli jo sopinut vietnamilaisten kausityöntekijöiden kanssa töistä, kun koronavirus mutkisti suunnitelmat. Nyt ei tiedetä, pääsevätkö työntekijät maahan. Hellsténin mukaan lentomatkat Vietnamista Suomeen kustansivat jo pari viikkoa sitten kolme kertaa normaalia enemmän. Se voi hänen mukaansa olla monelle työntekijälle kynnyskysymys matkustaa Suomeen. Lisäksi Hellsténiä mietityttää kausityöntekijöiden kuljettaminen lentokentältä tilalle ja majoituksen järjestäminen, kun yhteismajoitus ei ole vaihtoehto. Myös Hellstén puhuu niin sanotun ydinryhmän tärkeydestä, eli työntekijöistä, jotka osaavat työn ja voisivat perehdyttää muita. Maa-, puutarha- ja kalatalous - Kotieläintuotannon sekä eläinten hoidon ja terveyden kannalta välttämättömät työt - Kasvintuotannon välttämättömät työt avomaalla ja kasvihuoneissa, ml. rehuntuotanto - Ammattikalastuksen työt - Välttämättömät työt maatalous- ja puutarhatuotannolle suoria palveluja tuottavissa yrityksissä ja yhteisöissä (esim. elintarvikkeiden jatkojalostus, koneiden korjaus jne.) Elintarvikeala - Erityisasiantuntemusta vaativat koneiden ja laitteiden asennukseen, ylläpitoon ja huoltoon liittyvät tehtävät - Alan eri sektoreiden teollisuuslaitosten erityisasiantuntemusta vaativat auditoijat ja sertifioijat Energiahuolto Energia-alan (kuten kaukolämmön, sähkön, kaasun (sis. nesteytetty maakaasu, LNG), öljytuotteiden sekä kotimaisten polttoaineiden jakelu, siirto ja tuotanto) seuraavat tehtävät: - Erityisasiantuntemusta vaativat huolto- ja korjaustyöt (ml. vuosihuollot ja laitehuollot) - Erityisasiantuntemusta vaativat koestus- ja koekäyttötyöt - Yllä mainittuihin liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat valvonta- ja tarkastustehtävät Erityisesti ydinvoima-alalla - Tuoreen ydinpolttoaineen kuljetukset - Ydinvoimalaitosten polttoaineenvaihtotyöt (vuosiseisokit) ja näihin liittyvät tarkastus- ja huoltotoimenpiteet - Ydinvoimalaitoksen käyttöönottoon liittyvät tehtävät, kuten järjestelmien asennukset, testien viimeistely, polttoaineenlataus ja laitoksen käynnistäminen - Ydin- ja säteilyturvallisuuteen liittyvät tarkastustehtävät. Meri- ja valmistava teollisuus - Hankintaketjussa laajasti vaikuttavat järjestelmien, laitteiden ja tuotantolinjojen asennukseen ja auditointiin liittyvät tehtävät Rakentaminen - Sairaalalaitteiden erikoisasentajat ja –asiantuntijat - Sairaaloiden sähköjärjestelmien erikoisasentajat, koneiden ja laitteiden kiireelliseen huoltoon ja kunnossapitoon sekä automaatiojärjestelmien ylläpitoon liittyvät erityisasiantuntijatehtävät - Muun kriittisen infran kiireellinen erityisasiantuntemusta vaativa hoito ja ylläpito: väylät, sähkö, erityisasiantuntemusta vaativa lämpö, tietoliikenne, jätehuolto - Energiantuotantolaitosten erikoisosaamista edellyttävät kiireelliset ylläpito-, korjaus- ja huoltotehtävät Liikenne- ja viestintäala - Sähköisten viestintäpalvelujen ja viestintäverkkojen käytettävyyteen ja saatavuuteen liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat työtehtävät - Huoltovarmuuteen ja ulkomaankauppaan liittyvien kuljetusten jatkuvuuteen liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat työtehtävät (meri-, ilma-, raide- ja tieliikenne ja logistiikka) - Elintärkeän tai muuten välttämättömän infrastruktuurin parissa työskentelevät erityisasiantuntemusta vaativa henkilöstö Kemianteollisuus - IT-järjestelmiin liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat tehtävät (ml. tuotannonohjaus- ja automaatiojärjestelmiin liittyvät työtehtävät) Lääketeollisuus ja terveysteknologia-ala - Lääketeollisuuden, laboratorioiden ja terveydenhuollon laitteiden huoltoon ja korjaukseen liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat tehtävät - Uusien laitteiden asennukseen ja käytön koulutukseen liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat tehtävät - Sairaalalaitteiden (mm. MRI/CT/Gammakamerat, potilasvalvontalaitteet, keskusvalvomot, hengityskoneet, anestesian antolaitteet, tietojärjestelmät, kardiologian tuotteet, keskoskaapit ja ultraäänellä toimivat kuvantamislaitteet) erityisasiantuntemusta vaativat huolto- ja korjaustehtävät Metsäsektori - Metsän istutus- ja kylvötehtävät, metsätaimitarhoilla tehtävä työ