Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tässä on Aamulehden arvio voimasuhteista – Ilves nappaa mitalin jalkapalloliigassa

Kotimainen jalkapalloliiga käynnistyy keskiviikkona otteluilla KuPS–RoPS ja HJK–Inter, joten kaikki viime kauden kolme mitalijoukkuetta ovat heti tulessa. Tampereen Ilves aloittaa urakkansa sunnuntaina KPV:n vieraana Seinäjoella. Seuraavassa Aamulehden joukkueranking alkavaan kauteen. Suluissa viime vuoden sijoitus. 1) HJK (1.) Ykkössuosikki on horjunut harjoituskaudella. Olisiko Klubi jopa pudotettavissa valtaistuimelta kahden peräkkäisen mestaruuden jälkeen? Se voi olla mahdollista varsinkin, jos joukkue kompuroi edelleen sarjan alussa. Anthony Annanin , Juha Pirisen ja Joao Klaussin lähtöä on vaikea paikata. Kapteeniksi valitulta Sebastian Dahlströmiltä odotetaan paljon, samoin RoPSista palanneelta Lassi Lappalaiselta . Kysymysmerkkejä riittää enemmän kuin vähään aikaan. 2) Honka (4.) Vesa Vasara on noussut nopeasti kotimaiseen valmentajaeliittiin. Honka oli viime kaudella minuuttien päässä pronssista, mutta jäi neljänneksi. Nälkää riittää varmasti. Espoossa tehdään asioita fiksusti, kentällä ja sen ulkopuolella. Joukkueen tärkeimmät palaset ovat kohdallaan. Espanjalaisten Javi Hervasin ja Borjas Martinin jatko pönkittää jopa mestaruushaaveita. 3) Ilves (5.) Urheilullinen ja taktisesti monipuolinen nippu on taistellut Jarkko Wissin alaisuudessa aina mitaleista. Niin nytkin. Viime kauteen nähden ryhmässä on myös selkeitä profiilipelaajia, kuten Baba Mensah , Lauri Ala-Myllymäki ja Emile Paul Tendeng , jotka pystyvät tekemään eroa vastustajiin. Ilves on onnistunut kokoamaan kohtuuhinnalla laadukkaan ryhmän, jossa riittää leveyttä. Jarkko Wiss kertoo Ilveksen kauden joukkueesta: 4) KuPS (3.) Huuhkajissakin nähty Rasmus Karjalainen ei välttämättä mahdu avaukseen. Se kertoo paljon kuopiolaisten materiaalista. Viime kauden pronssijoukkue vilisee tähtiä, kuten Luis Carlos Murillo ja Petteri Pennanen . Tarkemmin katsottuna jokaiselle pelipaikalle ei kuitenkaan riitä kahta laatupelaajaa. Heikkojakin kohtia on. Jos avainmiehet pysyvät terveinä, kamppailee kärkisijoista. 5) SJK (9.) Ryhmässä on ollut turhan vähän varmoja suorittajia ja hyviä joukkuepelaajia. Myös valmentajavalinnat ovat menneet poskelleen sen jälkeen, kun seuran ja Simo Valakarin tiet erosivat. Seinäjoella on hienot puitteet, mikä vetää puoleensa. Tamperelainen Mikko Kujala laittaa pelaajien fysiikan kuntoon. Puhaltavatko yksilöt, kuten Moshtagh Yaghoubi , yhteen hiileen? 6) RoPS (2.) Toni Koskela johdatti rovaniemeläiset yllätyshopeaan. Nyt Antti Okkosen lopettaminen, Leo Väisäsen lähtö Hollantiin ja Lassi Lappalaisen paluu Klubiin tuntuvat. Siksi mitalin uusiminen tuntuu utopialta, mutta floppiakaan ei kannata povata. Puolustaja Taye Taiwo ja hyökkääjä Aleksander Kokko kantavat isoa vastuuta menestyksestä. 7) IFK Mariehamn (10.) Aika jälkeen Jani Lyyskin , Kristian Kojolan ja Aleksei Kangaskolkan ... IFK:stä lähti kokoa ja näköä. Saarelaiset saivat riveihinsä Daniel Sjölundin , joka edustaa juurevaa kokemusta. Ruotsalainen Simon Silverholt on laadukas hyökkääjä, mutta mikä on miehen terveystilanne. Toppariosastolle hankittiin kaksi hollantilaispelaajaa, joiden onnistuminen ratkaisee paljon. 8) Inter (7.) Äveriäät turkulaiset ylsivät mitaleille viimeksi 2012. Seuran paluuta kärkikahinoihin povataan lähes joka kevät, mutta puheet pyörretään aina nopeasti. Inter ei ole ollut kovin tiivis joukkue pitkään aikaan. Liian moni pelaaja saapuu seuraan rahat pois -mentaliteetilla. Uusi valmentaja Jose Riveiro saanee pakan kasaan ja paikka kuuden joukossa on mahdollinen. 9) KPV (nousija) Valmentaja Jarmo Korhonen korkkaa liigapelit 54-vuotiaana. Hän taitaa puolustuspelin organisoimisen, joten sarjanousijan purkki ei aukea kovin helpolla. Koossa on ilman muuta liigatason nippu, mutta puolustuksen hitaus saattaa kostautua. Näillä pelaajilla KPV:n on melkein pakko vetäytyä suosiolla. Sebastian Mannströmin ja Hendrik Helmken rooli tilanteiden luomisessa on pelottavan suuri. 10) FC Lahti (8.) Päävalmentaja Sami Ristilällä on näytön paikka. Taas. Mies ei ole onnistunut liigatasolla kovin kummoisesti. Nyt materiaali on luokkaa keskinkertainen, joten paikka kuuden sakkiin vaatii venymistä. Syksyllä Lahden tilanne näytti paljon heikommalta, mutta muutamien hankintojen ansiosta putoamispeikon ei pitäisi pelotella lahtelaisia. Kärjessä 194-senttinen Erik Törnros on vaikea siirrettävä. 11) VPS (6.) Esimerkiksi Ilves tuntuu käyttäneen pelaajabudjettinsa vaasalaisia paremmin. VPS:lla on heikkoja kohtia jokaisessa linjassa. Joukkueen vahvuus on vahva peli-identiteetti, johon pelaajat voivat nojata. Mutta ovatko pelaajat riittävän hyviä toteuttamaan sitä? Kulkeeko pallo? Ainakin paperilla VPS:n laitapelaaminen on heikentynyt. Joonas Vahteran (HJK) ja Juha Hakolan (Honka) menetykset kirpaisevat. 12) HIFK (nousija) Ovet kävivät melkoista kyytiä molempiin suuntiin. HIFK:n keskiakselilla on kokeneita liigapelaajia, mutta riittääkö vauhti. HJK:sta tullut Hannu Patronen on itseoikeutettu kapteeni ja paljon vartija. Kärjessä Njazi Kuqi voi parhaimmillaan olla yli kymmenen maalin mies, mutta luotettavasta hyökkääjästä ei voi puhua. Joukkuetta pidetään ykköskandidaattina jumbon paikalle, eikä ihme. Talvi oli erittäin vaikea. 1. HJK Päävalmentaja: Mika Lehkosuo Pelaajabudjetti: 1,55 M (viime kaudella 1,5 M) Viime kaudella: mestari Arvio: mestari HJK lainaa kykyjään provinssiin ja menestyy silti. Tämän kevään vahvistukset vaikuttavat suurella huolella valituilta. Mestariseura kokosi joukkueensa poikkeuksellisen myöhään, mistä voi seurata odotettua tasaisempi sarja. Viime kaudella piste-ero RoPS:aan repesi 16:een. 2. KuPS Päävalmentaja: Jani Honkavaara Pelaajabudjetti: 850 000 € (viime kaudella 700 000) Viime kaudella: kolmas Arvio: toinen Hätkähdyttävä Ville Saxman on ykkönen myös Instat-tilastoinnissa pelipaikallaan. Joukkueen taso on kova, kun Rasmus Karjalainen kuluttaa penkkiä. Maalivahti Otso Virtaselta vaaditaan tasonnostoa. Talviharjoitteluolosuhteiden karuus kertoo jalkapallon asemasta. 3. Honka Päävalmentaja: Vesa Vasara Pelaajabudjetti: 700 000 € (viime kaudella 532 000) Viime kaudella: neljäs Arvio: kolmas Päävalmentaja Vesa Vasara tekee ensiluokkaista työtä pelin ja pelaajien kehittäjänä. Seura onnistuu hyvällä prosentilla hankinnoissaan. Maalivahti Tim Murray tuskin torjuu Hongalle mestaruutta. Tapiolan putkikatsomot ovat imagohaitta ja todiste espoolaisuuden olemassaolosta. 4. Inter Päävalmentaja: Jose Riveiro Pelaajabudjetti: 900 000 € (viime kaudella 1,1 M) Viime kaudella: seitsemäs Arvio: neljäs Jose Riveiro nauttii huippuvalmentajan mainetta. Arvaamaton, resursseiltaan vahva Inter on hyvä paikka näyttää. Joukkueen vaihtuvuus on ollut suurta. Tulos ei välttämättä seuraa heti. Riittääkö silloin seurajohdon kärsivällisyys? 5. Ilves Päävalmentaja: Jarkko Wiss Pelaajabudjetti: 500 000 € (viime kaudella 520 000) Viime kaudella: viides Arvio: viides Emile Paul Tendengin paluu voi auttaa Ilveksen mitalitaistoon. Päävalmentaja Jarkko Wiss tekee järisyttävää jälkeä seurassa. Ilves päästi viime kaudella 41 prosenttia maaleistaan erikoistilanteista. Marius Noubissin lähtö oli menetys. 6. RoPS Päävalmentaja: Toni Koskela Pelaajabudjetti: 518 000 € (viime kaudella 448 000) Viime kaudella: toinen Arvio: kuudes Itseluottamus on betonia komean viime kauden jälkeen. Ghanalaistrio saapuu Napapiirille heinäkuussa ja tuo mukanaan uuden vaihteen. Harjoituskauden loukkaantumiset ja vastoinkäymiset heijastuvat kevään tuloksissa. Alakerta on vielä työn alla. 7. VPS Päävalmentaja: Petri Vuorinen Pelaajabudjetti: 550 000 € (viime kaudella 600 000) Viime kaudella: kuudes Arvio: seitsemäs Maalivahti Martin Kompalla ja kärki Steven Morrissey näyttivät tasonsa heti talven ensimmäisessä cupottelussa. Keskikentällä riittää laatua. Veikkausliigan eliittiin kuuluvien Juha Hakolan ja Joonas Vahteran lähtö näkyy hyökkäyspelissä. 8. FC Lahti Päävalmentaja: Sami Ristilä Pelaajabudjetti: 440 000 € (viime kaudella 485 000) Viime kaudella: kahdeksas Arvio: kahdeksas Henkivakuutus on kunnossa: varma maalivahti Patrick Rakovsky ja tehokas kärki Erik Törnros Josun tukemana. Meksikolainen Jeronimo Amione hankittiin isoon rooliin, mutta loukkaantumiset ovat jarruttaneet. 9. SJK Päävalmentaja: Alexei Eremenko Pelaajabudjetti: 900 000 € (viime kaudella 980 000) Viime kaudella: yhdeksäs Arvio: yhdeksäs Päävalmentaja Alexei Eremenko osaa kehittää pelaajia. Maximo Tolosen ja Sergei Eremenkon nostaminen uudelle tasolle vastaisi melkein mestaruutta. Keskikentällä päät kolisevat yhteen. Hyökkäyskalusto vaikuttaa vaarattomalta. Vieläkö kärki Billy Ions palaa huipulle? Taitaa olla pakko. 10. IFK Mariehamn Päävalmentaja: Peter Lundberg Pelaajabudjetti: 575 551 € (viime kaudella 538 149) Viime kaudella: kymmenes Arvio: kymmenes Katseet kääntyvät loistavaan Daniel Sjölundiin. Mitä enemmän hän pystyy pelaamaan, sitä paremmin IFK menestyy. Päävalmentaja Peter Lundberg rakentaa uutta IFK:ta. Kokemusta katosi paljon. Onko hyökkäyksessä uhkaa? 11. HIFK Päävalmentaja: Tor Thodesen Pelaajabudjetti: 350 000 € Viime kaudella: nousija Arvio: karsii Kokeneet Jukka Halme, Hannu Patronen, Jani Bäckman ja Njazi Kuqi voivat pitää seuran sarjassa. Heidän on pysyttävä kunnossa. Avainpelaajien loukkaantumiset ovat rikkoneet harjoituskauden. Joukkueen suuri muutos ennakoi vaikeuksia. 12. KPV Päävalmentaja: Jarmo Korhonen Pelaajabudjetti: 500 000 € Viime kaudella: nousija Arvio: putoaa Vieraspelit ovat sujuneet hyvin. Cupmenestys ruokkii itseluottamusta. Evakossa aloittaminen voi kääntyä voimavaraksi. Loukkaantumisten iskiessä särkymävara on vähäistä. Maalivahti Teppo Marttinen on katsomaton kortti tällä tasolla. Urheilulehden ranking: 1) HJK, 2) Honka, 3) KuPS, 4) Ilves, 5) RoPS, 6) Inter, 7) SJK, 8) IFK Mariehamn, 9) FC Lahti, 10) VPS, 11) KPV, 12) HIFK.