Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

”Sen piti olla parin vuoden pesti, mutta vähän venähti” – Kooveen Esa Koivisto on pitänyt Kooveesta huolta kuudella vuosikymmenellä

Kuinka sopivaa: Tampereen Koovee hakee uutta toiminnanjohtajaa, ja hakuaika päättyi tammikuun viimeisenä päivänä. Saman päivän iltana Esa Koivisto palkittiin Hämeen urheilugaalassa elämäntyöpalkinnolla. Tällä hetkellä Koivisto toimii seuran puheenjohtajana, mutta hänellä on kokemusta Kooveen toiminnanjohtajan työstä ehkä jopa enemmän kuin laki sallii: peräti 35 vuotta vuodesta 1982 vuoteen 2017. Koivisto jos kuka tietää, millainen tyyppi pystyy pitelemään perinteikkään seuran lankoja hyppysissään. – Pitää olla yhdistys- ja seurasydäntä, jotta pärjää. Se on ihan toisenlaista kuin työ palkkajohtajana jossain muualla. Pitää olla omaa paloa ja halua. Toivottavasti työtä hakeneet eivät nyt pelästy, mutta urheiluseurassa ei ole tarjolla vain valkokaulushommia. On oltava valmis uhraamaan iltoja ja viikonloppuja. On kannettava tuoleja, pöytiä ja ties mitä. On venyttävä ja joustettava. Sitoutumisen mallia voi ottaa Koivistosta, jolla on Kooveen logo tatuoituna käsivarteen. Pikapyrähdys Kooveen mies Koivistosta tuli vuonna 1976. 16-vuotias nuorukainen ei tullut seuraan lupaavana urheilutähtenä, vaan hän liittyi seuran nuorisojärjestöön ja pääsi järjestämään leirejä seuran leirikeskuksessa Lakialassa. Toki urheilutaustaakin löytyi. Koivisto oli harrastanut eri seuroissa eri lajeja, viimeisimpänä Pyrinnössä yleisurheilua. Kesällä 1976 hän kisasi SM-viesteissä. –En pärjännyt missään erityisen hyvin, eikä minulla ollut voimakasta kipinää tiettyyn lajiin. Naapurin pojat olivat Kooveessa mukana, ja mietin, että järjestötouhu voisi kiinnostaa minua, Koivisto muistelee. Koiviston urakehitys Kooveessa oli pikapyrähdys. Kolmen vuoden toimistohommien jälkeen hänet nimitettiin seuran toiminnanjohtajaksi vuonna 1982 – Ilmeisesti nähtiin, että siinä on kaveri, jolla kykyä, osaamista ja halua.  Sen piti olla parin vuoden pesti, mutta vähän venähti. Kaikki ja ei mikään Kun mukaan lasketaan kulunut tammikuu, Koivistolla on kokemusta seuratyöstä kuudelta vuosikymmeneltä. Mikä on eniten muuttunut? – Kaikki, jos lyhyesti vastaan, Koivisto naurahtaa. – Muistan senkin, kun ensimmäinen telefax-laite tuli toimistolle. Johtokunnalta sain valtuudet hankkia toimistolle koekäyttöön käytetty telefax. Minun piti raportoida sen käytöstä johtokunnalle. Elettiin 1980-luvun puoliväliä, ja käytetytkin olivat kalliita. Toinen vastaus kuuluu: ei juuri mikään. Seuratyön kovassa ytimessä perusasiat ovat pitkälti samoja kuin ennen. Jotain sentään löytyy. Koivisto nostaa esille yhteiskunnallisen arvostuksen. Seurojen tekemää työtä arvostetaan enemmän, koska valmentajat ovat pitkälti hyvän koulutuksen saaneita ammattilaisia. – Verkkarivalmennusta ei enää ole, eikä enää puhuta puuhastelusta. Meistä on tullut enemmän hovikelpoisia. Hyvä näin. Ennen kuin siirrytään seuratyön tulevaisuuteen, Koivisto saa valita Koovee-uransa ajalta yhden kohokohdan. – Ensimmäisenä mieleen nousee Marko Asellin painin olympiahopea vuodelta 1996. Sain olla mukana mahdollistamassa kisoihin pääsyä ja valmistautumista. Se oli aivan huikea juttu. Hereillä pitää olla Tulevaisuuden suhteen Koivisto näkee enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia, vaikka kilpailu vapaa-ajasta on armotonta, ja lasten liikkumattomuudesta puhutaan kuin uudesta kulkutaudista. – Ei perusseuratyö mihinkään katoa. Jos toiminta kulkisi väärillä urilla, ei olisi tulijoita. Se on niin yksinkertaista, mutta hereillä on oltava. Hereilläolon esimerkiksi Koivisto nostaa yhteistyön koulujen kanssa. – Kaikenlainen iltapäivätoiminta on erittäin tervetullut asia, ja se on lisännyt harrastepuolen liikuntaa. Hereillä on oltava myös siinä, että vapaaehtoisia riittää. – Monessa lajissa vanhempi tuo lapsen, ja sitten näkyvätkin auton takavalot. Into lähteä mukaan toimintaan on hiipumassa, Vapaaehtoisten tarve ei poistu, vaikka on yhä enemmän ammattilaisvalmentajia. Tämä oli tässä Syksyllä 2017 Koivistosta kuitenkin alkoi tuntua, että tämä oli nyt tässä. – Silloin tuntui, että työ menee jo liian paljon ihon alle, enkä pääse siitä ollenkaan irti.  En ollut sitä oikeastaan halunnutkaan. Minulla oli puhelin aina auki ja olin koska tahansa valmis jeesaamaan, mutta silloin tuo kaikki alkoi jo vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Elämää ilman toiminnanjohtajan titteliä kesti puoli vuotta, kunnes Koivistoa pyydettiin seuran puheenjohtajaksi. Seurasydän vastasi kuuluvasti: kyllä. – Seura on minulle erittäin tärkeä ja tulee aina olemaan, Koivisto perustelee. Ladyt vaihtuivat likoiksi Koivisto on myös Likkojen lenkin isä. Koovee täytti vuonna 1989 pyöreitä eli 60 vuotta. Toiminnanjohtaja ideoi sen kunniaksi kuntotempauksen, joka ristittiin Ladyjen lenkiksi. – Tulihan siitäkin ne omat painajaisensa: lunta sataa taivaan täydeltä, ja lähtöviivalla on kaksi osallistujaa, joista toinen oma vaimo, Koivisto nauraa. Lunta ei tullut, ja lähtöviivalle löysi 750 osallistujaa, eikä tapahtuma todellakaan jäänyt yhteen kertaan. Nimi kuitenkin muuttui Likkojen lenkiksi. Se sopii paremmin tamperelaiseen suuhun.