Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Nuoret kaipaavat maksuttomia harrastuksia – Sporttikortti kelpaisi yläkoululaisillekin

Noin 10–16-vuotiaille nuorille pitäisi tarjota enemmän mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaa yhdessä ilmaiseksi muuallakin kuin nuorisotaloilla. Monet harrastukset maksavat paljon, eikä kaikkien ole mahdollista osallistua niihin. Tampereen nuorisovaltuusto on järjestänyt monenlaista ilmaista toimintaa, mutta sitä ei juuri mainosteta. Tämän takia tapahtumat voivat jäädä huomaamatta. Koulun ilmoitustauluilla lähinnä mainostetaan maksullista harrastustoimintaa. Tämä pitäisi korjata. Mielestäni olisi myös hyvä, jos joka koulussa kysyttäisiin nuorten mielipiteitä heidän toiveistaan, jolloin nuoret saataisiin varmasti mukaan erilaisiin tapahtumiin ja harrastustoimintaan. Minulle on jäänyt mieleen, kuinka 1. ja 2. luokalla oppilaille oli tarjolla Sporttikortti, jonka kautta sai valita kolme ilmaista eri lajien harrastuskertaa. Tällaisen mahdollisuuden voisi antaa yläkoululaisillekin. Kirjoittaja on 8D-luokan oppilas Linnainmaan koulusta