Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kilpakajakki on kallis ja kiikkerä menopeli – tamperelainen maajoukkuemeloja Joona Mäntynen paljastaa konstin, jolla jokainen voi testata asian kotioloissa ja kastumatta

Ensimmäinen veto, toinen veto, kolmas veto ja mitä perhanaa... Joona Mäntysen kajakki kiitää Tampereen Kaukajärven pinnalla jo sellaista vauhtia, että 200 metrin kisamatka taitaisi taittua reiluun 30 sekuntiin. Sellaisella ajalla kolkutellaan MM- tai olympiafinaalin ovea. Viime elokuussa tamperelainen maajoukkuemeloja kiskoi Unkarissa MM-kisojen 200 metrin välieriin ennätyksellään 35,60. Lopulta finaalipaikka jäi vain puolen sekunnin päähän. Toinen silmään pistävä asia on se, että Mäntysen menopeli näyttää pelottavan kapealta ja kiikkerältä, ainakin sellaisesta, joka on joskus koettanut asettua arvokkuutensa rippeisiin takertuen muoviseen kansankajakkiin. Pulahdushan siitä yleensä seuraa. Katso video Joona Mäntysen lähdöstä: Mäntysen menopeli on merkiltään Nelo ja malliltaan Cinco XXL. – Kilpakajakki, hiilikuitukomposiittia, painaa maalin ja painojen kanssa 12 kiloa, kiikkerä, Mäntynen esittelee vetojen jälkeen työvälineensä. Mäntynen ei ole tehdaskuski, vaan on joutunut pulittamaan kajakin omasta kukkarostaan. Nelo Cinco XXL:n listahinta Suomessa on noin 4 500 euroa. – Melontamaailmassa tehdasasetelmia on vähän. Yleensä vain maailmanmestarit ja olympiavoittajat kuuluvat tiimeihin ja saavat uuden kajakin aina uudelle kaudelle. Kajakkeja valmistetaan niin lasikuidusta, polyeteenistä kuin kevlaristakin, mutta juuri hiilikuitukomposiitti on Mäntysen mukaan jämäkkyydeltään priimaluokkaa. Minimipaino 12 kiloa Nykyteknologialla kajakeista saisi tietysti kevyempiä, mutta säännöt määrittävät 12 kiloa vähimmäispainoksi. Siksi Mäntysen kajakissa on lisäpainoja. Sen sijaan kapeuden sääntelystä on luovuttu. – Kilpakajakit ovat nykyään sellaisia, että ihminen mahtuu juuri ja juuri istumaan. Mäntysen kajakin aukon levein kohta 41 senttiä. Pohja ei ole laakea, vaan lähempänä u-kirjaimen muotoa. Kaiken lisäksi epätasapainoisuuden vaikutelmaa vain lisää se, että Mäntynen istuu kajakissaan varsin ylhäällä saadakseen voimaa melanvetoihin. Maallikon silmiin näyttää kuin hän ei kunnolla mahtuisi kajakkiinsa. – Kyllä tasapainoiluun oppii, kun kilometrejä kertyy, hän vakuuttaa. Mäntynen kertoo yhden kuvaelman siitä, kuinka kiikkerä kilpakajakki on: pumppaa jumppapallo niin piukeaksi kuin mahdollista, istu päälle, nosta jalat ilmaan ja pysy siinä. Mäntynen ei ainakaan tunnusta hetkeen kaatuneensa kajakillaan, mutta sellaistakin on joskus käynyt, kuuluu lohdutuksen sanoma tasapainorajoitteisille. – Varsinkin junnusarjoissa yksi kesä meni opetellessa ja uidessa. Haaveiden mahonkikajakki Kajakkien maailmasta ei Mäntysen mukaan löydy luksus-Ferraria, josta jokainen meloja haaveilisi. Jotain kuitenkin on. –  Struerin mahonkikajakit ovat lähellä sellaista. Ne ovat viimeisen päälle ja huolella käsin tehtyjä. En tiedä, kehtaanko puhua märästä unesta, mutta sinne päin. Mäntystä mahonkikajakissa miellyttää luonnonläheisyys ja estetiikka. Hiilikuitukomposiitista tehtyä kajakkia kovempaa ne eivät kulje. Hinnat lähtevät noin 6 000 eurosta. Mäntyselle työväline ei ole sellainen silmäterä kuin eräille pyöräilyyn hurahtaneille, joiden oma kulkupeli kuuluu kodin sisustukseen. Nelo viettää yönsä lukkojen takana Pirkka-Melojien varastossa, ei melojan makuuhuoneessa. Huoltotoimiksi riittävät säännöllinen pesu ja vahaus. – Käyttöönhän se on tarkoitettu. Voimalla vettä vastaan Meloja tarvitsee tietysti myös melan. Mäntysen väline on Bracan malli 2. – Se on huipputason kuppimela, puhdasta hiilikuitua, painoa alle 500 grammaa, kuuluu esittely. Suomesta Braca 2:n saa uutena noin 400 eurolla. 2-malli tarkoittaa sitä, että se pitää hyvin, kun Mäntynen iskee melan veteen. Se suorastaan jämähtää sinne. Kolikon toinen puoli on se, että loppuveto on raskas. 1-mallissa veto olisi tasaisempi. Toisaalta Mäntysen yläkropassa riittää voimaa tapella vettä vastaan. Hänen leuanvetoennätyksensä lisäpainoilla on 180 kiloa eli tuplasti oma paino. Melonnan Häme-Regatta 1.–2. elokuuta Kaukajärven soutu- ja melontastadionilla. Viime vuoden elokuussa Pirkka-Melojien Joona Mäntynen oli lähellä MM-kisojen finaalipaikkaa, joten puheet olympiapaikasta eivät ole katteetonta haaveilua. Ja jos Tokio ei onnistu, Pariisi vuonna 2024 on toinen vaihtoehto. Mäntynen on nyt 25-vuotias, ja meloja kypsyy parhaimmilleen kolmenkympin seutuvilla. Ei se tietenkään helppoa ole, ponnistaminen olympiaympyröihin Tampereen Kaukajärveltä. Mäntysen mukaan harjoittelun olosuhteet ovat kuitenkin sellaiset, että hän pystyy tavoittelemaan vakavissaan olympiapaikkaa. Rahan kanssa on sitten toisin. – Onhan se aina vähän sellaista kituuttamista. Ei tässä herroiksi eletä, vaan kaikki tuleva myös menee. Mäntynen pystyy kuitenkin urheilemaan täysipäiväisesti. – Se vaatii perheeltä kärsivällisyyttä. Aina ei ole ylimääräisiä satasia taskussa, kun pitäisi lentolippu ostaa. Onhan se aika karua, mutta toimeen olen toistaiseksi tullut. Olen pistänyt sponsorikyselyjä ja toivotaan, että joku tarttuu. Melontakin on Suomessa sellainen laji, että edes MM-tason urheilijan kausikustannuksia eivät kokonaan kata lajiliitto tai olympiakomitea, vaan urheilijoiden omavastuut voivat olla tuhansia euroja. – Valehtelematta voin sanoa, että maksamillani omavastuilla saisi uuden pikkuauton. Mäntysen harrastuksiin kuulu urheilun lisäksi metsänhoito. Hänellä on isänsä kanssa metsää ja aina välillä mela vaihtuu moottorisahaan. – Ja jos rahanpuute käy kovaksi, metsäkaupoille vaan, Mäntynen nauraa.