Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Kelan paketti katosi matkalla Forssasta Tampereelle – sisälsi kymmenien asiakkaiden asiakirjoja: ”Emme valitettavasti ole pystyneet selvittämään kaikkien asiakkaiden henkilöllisyyttä”

Kelalta on kateissa noin 50 asiakkaan asiakirjoja, jotka oli jätetty Forssan palvelupisteeseen. Ne piti toimittaa edelleen Tampereelle Kelan skannauskeskukseen. Asiasta kertoo Kela. Sen mukaan Posti haki helmikuussa Kelan Forssan palvelupisteestä paketin, jota ei sen jälkeen ole tavoitettu. Paketti sisälsi noin 50 henkilön hakemuksia ja muita asiakirjoja, ja asiakirjoissa on asiakkaiden henkilötietoja. Pääosa asiakirjoista on Kelan käsityksen mukaan työttömyysajan ilmoituksia. Kela kertoo, että paketin seurantakoodin mukaan Posti on ottanut paketin vastaan. Pakettia ei ole kuitenkaan merkitty Postin seurantajärjestelmässä luovutetuksi tai toimitetuksi vastaanottajalle, eikä se ole saapunut perille Tampereelle. Kela jäljitti pakettia yhteistyössä Postin kanssa toukokuun puoliväliin. Sen jälkeen Posti ilmoitti lopettavansa etsimisen. Postin mukaan on mahdollista, että paketista on irronnut lähetyslomake ja paketti on tallessa Postin tiloissa. Tapahtumaa selvitettäessä ei ole Kelan mukaan ilmennyt, että paketti olisi muualla kuin suljettuna Postin hallussa. Tätä ei ole kuitenkaan voitu varmistaa. Paketin katoaminen merkitsee myös sitä, ettei niiden mukaisia etuuksia ole voitu myöntää. – Emme valitettavasti ole pystyneet selvittämään kaikkien näiden asiakkaiden henkilöllisyyttä, joten emme ole pystyneet viestimään tästä henkilökohtaisesti. Pahoittelemme osaltamme tapahtunutta ja uusien hakemusten täyttämisestä aiheutunutta vaivaa, sanoo Kelan tietosuojavastaava Regina Ollila tiedotteessa. Kela on tehnyt tietoturvaloukkauksesta ilmoituksen Tietosuojavaltuutetun toimistoon. Tietosuojavaltuutettu kehotti lokakuussa antamassaan päätöksessä Kelaa viestimään henkilötietojen tietoturvaloukkauksesta myös niille asiakkailleen, joita se ole pystynyt tavoittamaan. Asiakkaiden tavoittamiseksi Kela on julkaissut ilmoituksen Forssan paikallislehdessä.