Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tampereen Kannen areenan sisään muurattiin aikakapseli, joka kätkee sisäänsä esimerkiksi päivän Aamulehden – katso videot peruskiven muurauksesta

Tampereen Kannen areenan peruskivi muurattiin työmaan sydämessä torstai-iltana. Peruskiveen valettiin tilaisuudessa metallilieriö, johon säilöttiin päivän Aamulehti , Tamperelainen , areenan peruskirja ja suomalaisia kolikoita. Metallilieriön valaminen noudattaa rakentamisen perinnettä, jonka mukaan seuraaville sukupolville jätetään tietoa tämän hetken yhteiskunnasta. Tampereen kaupungin pormestari Lauri Lyly totesi tilaisuudessa, ettei Areena ole yksin tamperelaisten hanke, vaan valmistuessaan areena vastaa koko maan tarjontaan. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen kuvaili olaan ylpeäksi ja innostuneeksi. – Areena on yksi niistä viime vuosina tehdyistä rohkeista päätöksistä, joista olen todella iloinen, Ikonen sanoi tilaisuudessa. Seuraavaksi nousee rakenteita kannelle SRV:n hankejohtaja Henrik Eklund toteaa, että hanke on edennyt suunnitelmien mukaisesti, vaikka työmaa on sijainnin ja mittakaavan vuoksi poikkeuksellinen. Kannen rakennustyöt ovat jatkuneet lähes kaksi vuotta. Ensimmäiset näkyvät rakenteet alkavat nousta kannelle seuraavaksi. Peruskiven muuraustilaisuus oli ensimmäinen areenan työmaalla järjestetty tapahtuma.