Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Äärioikeisto normalisoituu myös Espanjassa

Viime sunnuntaina espanjalaiset kävivät äänestämässä jo vuoden toisissa parlamenttivaaleissa. Vaalit järjestettiin käytännössä sen vuoksi, että pääministeri Pedro Sánchez ei kyennyt muodostamaan uutta hallitusta viime kevään vaalien tuloksena. Pääministeri Sánchez otti riskin toivoessaan, että hänen johtamansa keskustavasemmistolainen PSOE-puolue saisi tällä kertaa riittävästi paikkoja – toisin kuitenkin kävi. Virallisesti PSOE voitti vaalit sen ollessa nyt Espanjan alahuoneen suurin puolue. Totuus on kuitenkin se, että se menetti paikkoja jo edellisistä vaaleista ja vaikka tappio on marginaalinen, estää se Sánchezin toivoman paikkamääräedun uuden hallituksen muodostuksessa. Myös keskustaoikeistolainen Ciudadanos eli kansalaiset suli kannatuksessaan lähes täysin saaden nyt vain 10 paikkaa verrattuna edellisten vaalien 57:ään. Espanjan vaalien todelliset voittajat ovatkin oikeistopopulistinen PP (people’s party) eli kansalaisten puolue sekä populistiseksi äärioikestopuolueeksikin mielletty Vox. Oikeistopopulistisen PP:n voitto on toki myönnettävä, mutta on hyvä pitää mielessä, että se juuri saavuttamillaan 88:lla paikalla on vain 2/3 sen vuoden 2015 aikaisesta koosta. Äärioikeistolaisempaan populistiseen eli Populist radical right/PRR-politiikkaan nojaava VOX taas teki kaikkien aikojen vahvimman tuloksensa. Viime kevään vaaleissa sen saamat 24 paikkaa alahuoneessa otettiin vastaan kuin nyrkki naamaan, mutta viime sunnuntaina sen saavuttamat 55 paikkaa ovatkin varsinainen tyrmäysisku kaikille VOX-puoluetta aliarvioineille tahoille. Eurooppalaisella tasolla PRR-puolueiden nousussa ei kuitenkaan missään tapauksessa ole kyse uudesta trendistä. Totesin lokakuun tekstissäni ( AL 6.10. ) että Itävallan populistisen äärioikeistolaisen FPÖ-puolueen nimellinen tappio 16,2 prosentin kannatuksella osoittaa, että PRR-puolueiden läsnäolo on normalisoitumassa ja muuttumassa osaksi valtavirtaa. Tämä johtopäätös sai vahvistusta myöhemmin kaksi viikkoa myöhemmin Puolan vaalien yhteydessä. PRR-puolueiden menestyksen myötä haasteena ei ole itsessään niiden suosio, vaan äärioikeistolaisen populistisen politiikan yleistyminen. Perinteiset puolueet ympäri Eurooppaa ovat reagoineet PRR-puolueiden nousuun omaksumalla enemmän niiden retoriikkaa sekä tapaa lähestyä politiittisia kysymyksiä, kuten esim. maahanmuuttoa, sosiaalisia oikeuksia ja ihmisoikeuksia. Huomionarvoista Espanjan vaaleista onkin todeta, että koko alahuone on nyt siirtynyt monta astetta oikealle. Pelkästään neljässä vuodessa Espanja muuttui eurooppalaisesta poikkeuksesta osaksi eurooppalaista valtavirtaa sen vaalitulosten osoittaessa, että populistinen äärioikeistolainen politiikka on muuttunut osaksi valtavirtaa. Kirjoittaja on väitöskirjatutkija ja tohtorikoulutettava Bolognan yliopistossa, Italiassa.